IMATRA/JÄMIJÄRVI 8.1.2022 13:50

Jämin Jänteen miehet valtasivat kaikki mitalipaikat Imatran SM-kisoissa

Katri Linnikko

Kylkimurtumasta kärsinyt Ristomatti Hakola teki vahvan paluun ladulle Imatran SM-kisoissa. Hän johdatti Jämin Jänteen miehet kolmoisvoittoon perinteisen hiihtotavan 15 kilometrin kilpailussa.

Hopealle hiihti alkukauden lokakuussa murtunutta nilkkaansa kuntouttanut Markus Vuorela. Jänteen mitalikolmikon täydensi Lauri Lepistö. Vuorela jäi Hakolasta 36,7 sekuntia. Vuorelan ja Lepistön ero maalissa oli vain 4,1 sekuntia.

Ylen haastattelussa Ristomatti Hakola tuumasi hiihdon olleen hieman tukkoisen oloista, mutta totesi, että tukkoisuuden tunnetta voi tuoda kylmä kelikin. Yhden kilpailun perusteella hän ei itse uskaltanut lähteä kuntoaan arvioimaan.

Ilman kommelluksia Hakola ei tästäkään kilpailusta selvinnyt, sillä miehen toisen sauvan remmi katkesi heti kilpailun alkuvaiheessa.

Hakola tuumasi haastattelussa, että tuli vähän kummelimainen fiilis.

– Voisi sanoa, että varasauvat on - kotona sängyn alla.

Hakolan nyt saama varasauva oli hieman omaa sauvaa lyhyempi, mikä söi tehoa tasatyönnöstä, mutta riitti silti kirkkaasti kultaan.

Nyt hiihdetty kulta oli miehen toinen SM-kulta Imatralta. Edellisestä on 10 vuotta aikaa ja silloin matkana oli 50 kilometriä.

Kolmoisvoittoa juhlitaan pullakahveilla?

Markus Vuorela oli Hakolan tavoin hieman epävarma kunnostaan, mutta toivoi pääsevänsä Planicaan maailmancupin kilpailuun antamaan vielä näyttöjä ennen olympialaisia.

Ylen haastattelija kyseli Hakolalta ja Vuorelalta, juhlistavatko jänteeläiset menestystään pullakahveilla. Ihan suoraa vastausta kaksikolta ei saatu, mutta eiköhän Imatralla jotkut juhlallisuudet järjestetä. Ei kolmoisvoittoja Jänteellekään ole turhan usein tullut, jos koskaan.

Jaa artikkeli

Facebook Twitter Kommentoi

Kommentit

Toivomme vilkasta ja moniäänistä keskustelua! Noudatathan pelisääntöjä.

Kirjoita selkeästi ja napakasti. Kaikki viestit luetaan ja hyväksytään ennen julkaisua. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise.

Kiitos kommentistasi!

 

Anna nimimerkki, mikäli et halua kommentoida omalla nimelläsi.

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

Lue lisää

TRONDHEIM/JÄMIJÄRVI 5.3.2025 16:30 Tilaajille

Hakolalle ja Vuoriselle MM-hopeaa Trondheimin parisprintistä – Voitto Ruotsista ratkesi vasta maalikameratarkistuksen jälkeen

JÄMIJÄRVI, IKAALINEN, HÄMEENKYRÖ/VANTAA 11.2.2025 11:00 Tilaajille

Hakola sivakoi SM-sprintistä hopeaa – Suomen Cupin miesten viestistä tuli Jämin Jänteen näytös

JÄMIJÄRVI 5.8.2024 19:00 Tilaajille

Jämin Jänteen huippuhiihtäjät kävivät sauvakävelemässä paikallisten kanssa – ”Näitä maastoja kannattaa käyttää”

JÄMIJÄRVI 28.7.2024 15:00 Tilaajille

Maastopyöräilytapahtuma palaa Jämijärvelle – ”Kyllä aika kylmiltäänkin voi lähteä kokeilemaan”

IKAALINEN 15.5.2024 12:25 Tilaajille

Hiihtomaajoukkueet nimetty – Hilla Niemelä mukana, Krista Pärmäkoski ei