JÄMIJÄRVI 20.9.2023 16:30

Jämijärven vesiosuuskunnan alueella vesi pitää keittää edelleen, Palojoen vesiosuuskunnan vedenkeittokehotus purettiin

Liisa Raipala

Jämijärven vesiosuuskunnan alueella ruoka- ja juomavesi pitää edelleen keittää. Kunnan verkkosivuilla olevassa vesiosuuskunnan tiedotteessa kerrotaan, että vesiosuuskunnan alueelta on löytynyt koliformisia bakteereita.

Seuraavat vesinäytteet vesiosuuskunnan kaivolta ja verkostosta otetaan ensi maanantaina 25. syyskuuta, ja tulokset valmistuvat mahdollisesti keskiviikkoon 27. syyskuuta mennessä. Laitokselta pitää saada kaksi peräkkäistä puhdasta näytettä, että keittokehotus voidaan purkaa.

Palojoen vesiosuuskunnan alueella ollut vedenkeittokehotus sen sijaan voitiin purkaa. Maanantaina 18. syyskuuta otetussa uusintanäytteessä vedessä ei ollut ulosteperäistä saastumista, eli vesi oli puhdistunut. Aiemmin Palojoen vesiosuuskunnan alueelle annettiin vedenkeittokehotus, kun 6. syyskuuta otetussa rutiininäytteessä todettiin vähäinen määrä bakteereita. Vesiosuuskunnan alueelta on sen saatu kaksi puhdasta näytettä ja vedenkeittokehotus voitiin purkaa.

Vettä keitetään 5–10 minuuttia

Jämijärven vesiosuuskunnan alueella kaikki juotavaksi tai ruoanlaittoon tarkoitettu vesi pitää toistaiseksi keittää ennen käyttöä 5–10 minuutin ajan. Keitettävä on myös mehun laimennukseen käytettävä vesi.

Jos vesi kiehuu ja sitä keitetään ruokaa laitettaessa riittävän kauan, sitä ei tarvitse etukäteen erikseen keittää. Sen sijaan kahvin- tai vedenkeittimissä vesi ei kiehu riittävän kuumaksi, vaan niissä pitää käyttää etukäteen keitettyä vettä. Myöskään jääkuutioita ei saa tehdä keittämättömästä vedestä.

Vihannekset huuhdellaan keitetyllä ja jäähdytetyllä vedellä, eikä talousvesiverkostoon liitettyjä juoma-automaatteja saa käyttää.

Hanavettä voi käyttää normaalisti siivoukseen, pyykinpesuun, tiskaamiseen, peseytymiseen ja wc:n huuhteluun. Pestyjen astioiden ja esimerkiksi leikkuualustojen pitää kuivua kunnolla ennen seuraavaa käyttöä.

Jaa artikkeli

Facebook Twitter Kommentoi

Kommentit

Toivomme vilkasta ja moniäänistä keskustelua! Noudatathan pelisääntöjä.

Kirjoita selkeästi ja napakasti. Kaikki viestit luetaan ja hyväksytään ennen julkaisua. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise.

Kiitos kommentistasi!

 

Anna nimimerkki, mikäli et halua kommentoida omalla nimelläsi.

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

Lue lisää

JÄMIJÄRVI 13.10.2023 13:15 Tilaajille

Vesipiina jatkuu Jämijärvellä: Näytteestä löytyi jälleen koliformisia bakteereita

JÄMIJÄRVI 4.10.2023 16:00 Tilaajille

Juomavesi pitää edelleen keittää Jämijärven vesiosuuskunnan alueella – raakavedestä löytyi vieläkin koliformisia bakteereita

JÄMIJÄRVI 28.9.2023 17:00 Tilaajille

Vedenkeittokehotus jatkuu Jämijärvellä – Koliformisia bakteereja löydettiin taas

JÄMIJÄRVI 14.9.2023 11:00 Tilaajille

Palojoen ja Jämijärven vesiosuuskuntien näytteet puhtaat, vesi pitää edelleen keittää

JÄMIJÄRVI 8.9.2023 12:30 Tilaajille

Vesi pitää keittää Palojoen vesiosuuskunnan alueella – näytteestä löytyi E.coli-bakteeri