JÄMIJÄRVI 27.3.2024 09:00

Jämijärven uuden rehtorin rekrytointi alkaa ensi vuodenvaihteessa, Hannu Anttila hoitaa tehtävää kesään 2025

Liisa Raipala

Jämijärven koulun vs. rehtorina toimiva Hannu Anttila jatkaa rehtorin tehtävän hoitamista vuoden 2025 heinäkuun loppuun tai kunnes virka on saatu täytettyä. Hän hoitaa myös sivistysjohtajan tehtävät.

Asiasta päätti kunnanhallitus. Rehtorin tehtävien hoitaminen vaatii järjestelyitä, koska virassa oleva Tuomo Pesonen on irtisanoutunut elokuun alusta lähtien eikä enää hoida työtehtäviä.

Kunnanjohtaja Aku Autio kertoo, että rehtorin virka laitetaan hakuun ensi vuodenvaihteen tienoilla. Tavoitteena on, että kun lukuvuosi 2025–2026 alkaa, virassa olisi uusi rehtori.

– Vuodenvaihde on optimaalisin ajankohta alkaa etsiä uutta rehtoria seuraavaksi lukuvuodeksi. Hakuaikaakin voidaan tarvittaessa jatkaa, jos aloittaa varhain, Autio sanoo.

– Ensi lukuvuosi hoituu nykyjohdolla, ja hoidetaan rekrytointi kunnolla, kun ei ole kiirettä asian suhteen.

Aution mukaan rehtorin paikoille ei yleensä ole kovin paljon hakijoita. Viimeksi kun Jämijärvelle on haettu rehtoria vuonna 2019, virkaa haki viisi henkilöä. Nyt uuden koulun toivotaan auttavan houkuttelemaan hakijoita.

Jaa artikkeli

Facebook Twitter Kommentoi

Kommentit

Toivomme vilkasta ja moniäänistä keskustelua! Noudatathan pelisääntöjä.

Kirjoita selkeästi ja napakasti. Kaikki viestit luetaan ja hyväksytään ennen julkaisua. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise.

Kiitos kommentistasi!

 

Anna nimimerkki, mikäli et halua kommentoida omalla nimelläsi.

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

Lue lisää

JÄMIJÄRVI 13.4.2025 22:15 Tilaajille

Keskustalle Jämijärvellä kahdeksan paikkaa – Kristillisdemokraattien Rantaselle vaalien kovin äänisaalis, sosiaalidemokraattien kolmas paikka ehkä arvontaan

JÄMIJÄRVI 28.3.2025 14:00 Tilaajille

Pohjois-Satakunnan kunnanjohtajat: Sote-pisteiden sijainnit tarkasteltava uudelleen – ”Jokaisessa sote-pisteessä olisi järkevää hoitaa riittävät perustason palvelut”

JÄMIJÄRVI 14.3.2025 10:00 Tilaajille

Jämijärvi suunnittelee: Sivistystoimi ja hyvinvointitoimi yhdistetään yhden lautakunnan alle

OIVASEUTU 5.3.2025 07:00 Tilaajille

Kunnat haluavat keventää kymmenien miljoonien arvoista kiinteistömassaansa – Työ on hidasta

IKAALINEN, JÄMIJÄRVI 27.2.2025 07:00 Tilaajille

Jämijärvelle ja Ikaalisiin etsitään maaseudusta kiinnostuneita – Tutustujille halutaan esitellä maaseutuasumisen ihanuus ja kamaluus