JÄMIJÄRVI 27.8.2021 15:30

Jämijärvellä kokoontumisrajoitukset loppuvat – avi kannustaa rokottautumaan

Anne Salminen

Kokoontumisrajoitukset päättyvät Jämijärvellä ja koko Satakunnan alueella tänään perjantaina 27. elokuuta.
Satakunta on edelleen koronaepidemian leviämisvaiheessa eli vakavimmassa vaiheessa, mutta sairaanhoitopiireiltä saatujen asiantuntija-arvioiden perusteella edellytykset rajoitusten jatkumiselle eivät enää täyty, perustelee Lounais-Suomen aluehallintovirasto.
Näin ollen yleisötilaisuuksista ja yleisistä kokouksista poistuu lähikontaktin välttämisvaatimus.
– Epidemian leviämisen estämisessä on erityisen tärkeää korkean rokotekattavuuden saavuttaminen ja aluehallintovirasto kannustaakin kaikkia ikäluokkia rokottautumaan koronavirusta vastaan, avi tiedottaa.

Jos epidemiatilanne huononee, rajoituksia voidaan kiristää

Asiakas- ja yleisötilojen käytössä on edelleen huomioitava hygieniavaatimukset. Asiakkaille on edelleen esimerkiksi tarjottava mahdollisuus käsien puhdistamiseen tai desinfiointiin, asiakaspaikat on järjestettävä mahdollisimman väljästi ja asiakkaita on ohjeistettava hyvistä käytännöistä, joilla terveysturvallisuutta parannetaan. Tietyn mittaisia turvavälejä ei kuitenkaan vaadita. Myös asiakaspaikat tulee sijoittaa riittävän etäälle toisistaan.
Jos epidemiatilanne uudelleen huononee ja laissa säädetyt edellytykset täyttyvät, voi kunta tai aluehallintovirasto tehdä tartuntatautilain mukaisia rajoittamispäätöksiä.

Jaa artikkeli

Facebook Twitter Kommentoi

Kommentit

Toivomme vilkasta ja moniäänistä keskustelua! Noudatathan pelisääntöjä.

Kirjoita selkeästi ja napakasti. Kaikki viestit luetaan ja hyväksytään ennen julkaisua. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise.

Kiitos kommentistasi!

 

Anna nimimerkki, mikäli et halua kommentoida omalla nimelläsi.

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

Lue lisää

HÄMEENKYRÖ 4.2.2022 11:50 Tilaajille

Osassa Kurjenmäkikotia vierailukielto – taustalla koronatartuntoja

OIVASEUTU 19.1.2022 16:00 Tilaajille

Koulut pyrkivät pysymään lähiopetuksessa – ”Etäopetusjakso lisäsi oppimiseroja”

HÄMEENKYRÖ 30.11.2021 06:00 Tilaajille

Marraskuu oli synkkä koronakuukausi Hämeenkyrössä, ylilääkärin mukaan tauti jyllää rokottamattomien keskuudessa

IKAALINEN 11.11.2021 15:44 Tilaajille

Korona-altistuminen Ikaalisissa

OIVASEUTU 3.11.2021 13:00 Tilaajille

”Ehdottomasti maskia pitää käyttää, eikä asettua poikkiteloin määräyksiä vastaan”