Ikaalisten Urheilijoille historian kovin suoritus Seuracupin finaalissa – viimeinen ponnistus Olympiastadionille
Ikaalisten Urheilijoiden 8–17-vuotiaista yleisurheilijoista koottu 31 urheilijan joukkue teki historiaa lauantaina 3. syyskuuta sijoittumalla Veikkolassa kisatussa valtakunnallisen yleisurheilun Pohjola Seuracupin A-sarjan finaalissa toiseksi. Sijoitus on seuran paras finaalisijoitus kautta aikain. Kolmansia sijoja seuralla on vuosilta 2021 ja 2020.
Pohjola Seuracup on kaikille yleisurheiluseuroille tarkoitettu joukkuekilpailu, jossa seurojen paremmuusjärjestys muodostuu yksilösuoritusten mukaan lasketuista pisteistä. Seuracup kilpaillaan kuntien asukasluvun mukaisesti ja finaaleja on kaikkiaan neljä: Superfinaali sekä A-, B- ja C-sarjojen finaalit. Ikaalisten Urheilijoiden kanssa A-sarjan finaalissa kilpaili 14 muuta 5 000–10 000 asukkaan kunnassa sijaitsevaa yleisurheiluseuraa, jotka olivat selvittäneet tiensä finaaliin kesän piirikisojen pisteiden perusteella.
Ikaalisten Urheilijat saivat kasattua finaaliin hyvätasoisen joukkueen ja kilpailuun lähdettiin tekemään parasta mahdollista suoritusta. Aamuvarhain bussilla liikenteeseen lähtenyt kisajoukkue puhkui aamusta alkaen hyvää energiaa ja Seuracupin finaaliin kuuluvien avajaisseremonioiden jälkeen alkoi jännittävä kilpailupäivä Veikkolan urheilukentällä.
Ensimmäisestä lajisuorituksesta vastasi Timofei Karpov aitomalla P13-sarjan 60 metrin aidoissa hienosti toiseksi ajalla 11,29. Heti aamusta pistepottia kartuttivat myös Linus Kärkkäinen hyppäämällä P13-sarjan korkeudessa sijalle 7 tuloksella 129 ja Matias Iltanen, joka viskasi P13-sarjassa moukarin lukemiin 18,39 ollen lajissaan kuudes. P15-sarjan seipäässä Samra Pohjonen venyi hienosti tulokseen 180 sijoittuen omassa lajissaan sijalle 8. Sarjan T15 kuulassa Kamilla Hillman esitti kesän parastaan ja työnsi kuulan lukemiin 9,89 ollen omassa lajissaan toinen. T13-sarjan 60 metrin aidoissa Oona Savolainen juoksi sijalle 10 ajalla 12,69. P11-sarjan 60 metrin aidoissa Elias Iltanen oli kuudes ennätyksellään 12,16 ja T11-sarjan 60 metrin aidoissa Adalia Rautavaara oli viides ennätyksellään 13,25. P 15 100 metrillä Oskari Savolainen pinkoi sijalle 6 ennätyksellään 13,33 ja P 15 kuulassa Nuutti Nisukangas työnsi ennätyksensä 10,44 ollen sarjassaan neljäs.
Heti kilpailun ensimmäisten tuntien aikana kävi selväksi, että Ikaalisten Urheilijat ovat mukana taistelemassa jopa mitalisijoituksesta. Nakkilan Vire karkasi jo alusta alkaen ylivoimaiseen johtoon mutta kilpailu sijoista 2–6 oli tiukkaa ja sijoitukset vaihtelivat pitkin aamupäivää Urjalan Urheilijoiden, Ikaalisten Urheilijoiden, Saarijärven Pullistuksen, IF VOMin sekä IF Nykarlebynejdenin välillä.
Aamun ensimmäisten kisaajien siirtyessä kannustusjoukkoihin jatkoi Ikaalisten Urheilijat loistavaa tekemistä. N17-sarjan pituudessa Jenni Sormunen oli sarjassaan toinen tuloksella 512. Sarjan T11 pituudessa Emma Anttila hyppäsi sijalle 11 tuloksella 301. T13-sarjan moukarissa Amanda Korte paranteli ennätystään huimasti ja kiskaisi moukarin lukemiin 17,33 ollen sarjassaan yhdeksäs. T15-sarjan 100 metrillä Ella Kurula hallinnoi kisaa ja keräsi lajistaan täyden pistepotin voittamalla juoksun ajalla 13,39. N17-sarjan 200 metrillä Carita Kivimäki jatkoi siitä mihin Kurula jäi ja juoksi ylivoimaiseen lajivoittoon ajalla 25,97. Ikaalisten Urheilijoiden tykitys jatkui, kun Kivimäen jälkeen kisavuorossa oli M17-sarjan 200 metrillä Daniel Sillanpää, joka pinkoi omassa lajissaan toiseksi ennätysajallaan 24,87. Sama hieno vire sai jatkoa korkeushyppypaikalla kun Elsa Valkama hyppäsi T13-sarjan korkeudessa toiseksi tuloksella 137.
Puolen päivän aikaan melko koleahkossa mutta aurinkoisessa ilmassa alkoi olla jo positiivista jännitystä ilmassa. Urheilijat pistivät kaikkensa peliin ja seurakaverit kannustivat minkä omilta suorituksiltaan ehtivät. N17-sarjan kuulassa Aida Koskensalo oli sijalla 13 työntäen kuulan lukemiin 508. P/T 15-sarjan 1 000 metrin kävelyssä Seppo Kukkala oli sijalla 12 tuloksella 8.44,89. T11 -sarjan keihäässä Stella Hillman kiskaisi ennätyksensä 20,27 ja oli lajissaan neljäs. T15-seipäässä Ella Rouhiainen venyi ennätykseensä 180 ollen lajissaan kahdeksas. T11-sarjan 1 000 metrillä Saara Pohjonen juoksi sijalle 13 ajalla 4.58,65 ja P11-sarjan 1 000 metrillä Aarni Kärkkäinen juoksi sijalle 7 ennätyksellään 3.46,31. M17-sarjan pituudessa Tuomas Mäkelä hyppäsi tuloksen 556 ollen lajissaan toinen ja samaan aikaan radan toisessa päässä Julius Keränen hyppäsi P11-sarjan pituudessa tuloksen 349 ja oli lajissaan kuudes. T13-sarjan 1 000 metrillä Iida Vasu juoksi sijalle 9 ajalla 3.58,12 ja P13-sarjan 1 000 metrillä Joaquim Amezaga Gutierrez oli kymmenes ajalla 3.38,92. M17-sarjan kuulassa Samu Puolitaival työnsi kuulan lukemiin 5,59 ja oli lajissaan 13:sta. T15-sarjassa 2 000 metrillä Helmi Koskela juoksi sijalle 5 ajalla 7.50,85. P11-sarjan keihäässä Konsta Halmela oli yhdeksäs tuloksella 15,68 ja P15-sarjassa 2 000 metrillä Eliel Kärkkäinen juoksi ennätyksellään 6.48,83 viidenneksi. Finaalin päättäneessä 16 x 60 metrin viestissä Ikaalisten Urheilijat pinkoivat komeasti toiseksi häviten yhden kymmenyksen Nakkilan Vireelle.
Ikaalisten Urheilijat tuulettivat antaumuksella ja ansaitusti tulosten varmistuttua. Tulevaisuuden tähtien kaulaan pujotettiin hopeiset mitalit ja seuran historian kirjoihin kirjoitettiin uusia upeita saavutuksia.
Seuracupin A-sarjan finaalin voitti Nakkilan Vire pistein 429. Ikaalisten Urheilijoiden hopeinen pistepotti oli 344 pistettä. Kolmanneksi kiri Urjalan Urheilijat pistein 319.
Nokka kohti Olympiastadionia
Bussin nokka käännettiin kohti Suomi-Ruotsi-maaottelua, jonne kaikki finaalissa kilpailleet seurat saivat kutsun. Olympiastadionilla ohjelmassa oli maaottelun seuraamisen ja seuran oman huippu-urheilijan ja tuoreen SE-miehen Samuli Samuelssonin kannustamisen lisäksi cupin finalistien kunniakierros sekä jokaisen finaalin kahden parhaan joukkueen 8 x 200 metrin sekaviesti. Kauaa ei ehtinyt siis Ikaalisten Urheilijoiden valmennuspäällikkö Antti Mäkelä tuuletella kakkossijaa, kun oli aika kerätä kasaan viestijoukkuetta.
Helsingin pimenevässä illassa tehtiin lisää seuran historiaa, kun Stella Hillman, Timofei Karpov, Ella Rouhiainen, Linus Kärkkäinen, Ella Kurula, Tuomas Mäkelä, Carita Kivimäki ja Daniel Sillanpää saapuivat 25 000 -päisen yleisön eteen juoksemaan Suomen kovimpien seurojen joukossa. Ikaalisten Urheilijat eivät isompia seuroja nöyristelleet vaan lähtivät juoksemaan elämänsä viestikisaa, joka huipentui loppusuoran taisteluun, jossa viestiankkuri Daniel Sillanpää otti loppusuoran kamppailussa voiton Noormarkun Nopsan ankkurista ja toi IU:n maaliin kolmantena. Viestin voiton vei Tampereen Pyrintö ja toisena maaliviivan ylitti Jyväskylän Urheilijat.
3. syyskuuta 2022 tulee olemaan Ikaalisten Urheilijoiden nuorisoyleisurheilussa päivämäärä, jota ei hevin unohdeta. Päivän muistot tulevat pysymään urheilijoiden ja koko seuran mielessä pitkään ja niistä tullaan ammentamaan treenimotivaatiota vielä lukuisia ja lukuisia kertoja.
Kommentit
Toivomme vilkasta ja moniäänistä keskustelua! Noudatathan pelisääntöjä.
Kirjoita selkeästi ja napakasti. Kaikki viestit luetaan ja hyväksytään ennen julkaisua. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise.
Kiitos kommentistasi!