IKAALINEN 25.9.2022 09:00

Ikaalisten aluekoulujen lämmityksen uusimista pitää miettiä energian hinnan ja vanhojen öljykattiloiden vuoksi – lämmitysmuodon vaihtamista esitettiin valtuustoaloitteessa

Liisa Raipala

Aluekoulujen lämmitysmuodon vaihtamiseksi ensi vuoden talousarvioon pitäisi varata määräraha lämmitystapavertailun laatimiseen sekä hankkeiden suunnitteluun ja toteuttamiseen.

Näin vastaa tekninen lautakunta valtuustoaloitteeseen, jossa esitetään Ikaalisten aluekoulujen lämmitysjärjestelmien muuttamista käyttökustannuksiltaan edullisemmiksi ja ympäristöystävällisemmiksi. Aloitteen allekirjoitti kymmenen perussuomalaisten ja sdp:n valtuutettua ja varavaltuutettua.
Aloitteessa todettiin aluekoulujen Tevaniemeä lukuunottamatta lämpiävän öljyllä. Kilvakkalan koululla öljyä kuluu noin 35 000 litraa ja Luhalahdessa 25 000 litraa. Aloite koski myös Mansoniemen koulua, jonka kaupunki on sittemmin myynyt uudelle omistajalle.
Aloitteen mukaan kotimaiseen polttoaineeseen, kuten pellettiin siirtyminen säästäisi vuodessa kymmeniä tuhansia euroja. Lämmitykseen käytettävän rahan todetaan myös jäävän kotimaahan tukemaan työllisyyttä ja yrittäjyyttä. Toiseksi vaihtoehdoksi nostetaan maalämpö, joka myös pienentäisi Ikaalisten hiilijalanjälkeä.

Öljykattilat 1990-luvun alusta

Teknisen lautakunnan vastauksessa nostetaan esiin energian hinnan viimeaikainen nousu, jonka vuoksi tehokkaampien lämmitysmuotojen käyttäminen on entistä tärkeämpää. Kilvakkalan ja Luhalahden koulujen öljykattilat ovat 1990-luvun alusta, ja kattiloiden käyttöikä on noin 40 vuotta. Lämmitysmuotoa on siis molemmissa kouluissa lähivuosina muutettava.

Lämmitystaparemontti pitää aloittaa lämmitystapojen vertailulla, jonka perusteella lämmitysmuoto valitaan. Kaukolämpöä aluekouluille ei ole tarjolla. Maalämpö edellyttää toimenpidelupaa, eikä se ole yleensä mahdollista pohjavesialueilla. Myös pelletti- ja hakelämmitys edellyttävät rakennuslupaa.
Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA on myöntänyt kunnille, seurakunnille ja yhdistyksille avustuksia öljy- ja kaasulämmityksestä luopumiseen, ja avustus myönnetään kustannusarvion mukaan.

Jaa artikkeli

Facebook Twitter Kommentoi

Kommentit

Toivomme vilkasta ja moniäänistä keskustelua! Noudatathan pelisääntöjä.

Kirjoita selkeästi ja napakasti. Kaikki viestit luetaan ja hyväksytään ennen julkaisua. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise.

Kiitos kommentistasi!

 

Anna nimimerkki, mikäli et halua kommentoida omalla nimelläsi.

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

Lue lisää

HÄMEENKYRÖ 11.10.2024 09:00 Tilaajille

Aloite: Alueellinen palloilu- ja uimahalli selvitykseen – ”Uimahalli on kunnalle liian suuri ponnistus”

HÄMEENKYRÖ 10.10.2024 09:00 Tilaajille

Hämeenkyrön valtuustossa risuja aloitteen käsittelyajasta – ”Nyt vastataan, että selvitetään”

HÄMEENKYRÖ/TAMPERE 27.9.2024 17:00 Tilaajille

Vedenotto Pinsiönlähteestä lopetettava, vaatii tamperelaisvaltuutetun aloite – Taustalla raakkujen suojelu

HÄMEENKYRÖ 18.9.2024 09:00 Tilaajille

Hämeenkyrössä mietitään työsuhdepyöriä – Ensi vuoden budjetti ratkaisee

MIELIPIDE 26.7.2024 19:00 Tilaajille

Lukijalta: Lasten vai aikuisten hätä? – ”Lapsi tarvitsee turvalliset ja tutut aikuiset ympärilleen”