IKAALINEN 16.12.2022 18:00

Ikaalisissa pääsee nyt hiihtämään perinteistäkin, mutta tarkkana saa vielä olla

Liisa Raipala

Ikaalisten latuja on nyt saatu kuntoon sekä perinteistä että vapaata tyyliä varten tämänviikkoisten lumisateiden ansiosta, ja hiihtämään pääsee sekä keskustassa että Vatulassa.

Keskustassa tehtynä on Kyrösjärven rantojen puistoalueella kiertelevä latu ja Kiviniemen latu. Latuja ajava <

Vatulassa Ulvaan suuntaan ja kolmosen lenkkiä

Vatulan suunnan latuja ajava Risto Tienari kertoo, että Vatulaan on saatu tehtyä perinteisen ja luistelutyylin urat. Pirkan Uraa ajetaan Ikaalisten päästä Vatulasta Ulvaan kodalle ja edelleen Hämeenkyrön puolelle kääntöpaikalle lähelle lentokenttää.
– Perinteisen uraan nousi vielä muutamaan paikkaan hiekkaa näkyviin, mutta luistelubaanalla ei ole ongelmaa, Tienari kertoo.
Vatulan valaistuista laduista pidetään yllä kolmen kilometrin lenkkiä, jonne on nyt sytytetty valot merkiksi siitä, että latu on hiihdettävässä kunnossa. Viimeisimpien lumisateiden jäljiltä kolmosen lenkillä on pieni lumikerros, mutta se on Tienarin mukaan hiihdettävässä kunnossa.
Pirkan Uraa Vatulasta Jämin suuntaan aletaan ajaa todennäköisesti vuoden vaihteen jälkeen.
Samuelssonin mukaan myös luistelujäät alkavat olla kunnossa Yhteiskoulun luona toisessa kaukalossa ja pesäpallokentän vieressä vapaan luistelun alueella. Kun luistelukentän valot sytytetään, se on merkkinä siitä, että jää on luisteltavassa kunnossa.

Jaa artikkeli

Facebook Twitter

Lue lisää

IKAALINEN 19.9.2023 10:00 Tilaajille

Koirapuistossa saa päästellä niin lujaa kuin haluaa – Ikaalisten koirapuisto on avattu kunnostuksen jälkeen

IKAALINEN 16.9.2023 10:00 Tilaajille

Nelivuotiaan Rokin kanssa esteradoille tähtäävä Melika Mäkinen: ”Nuoren hevosen kehityskaarta on hieno seurata”

IKAALINEN 13.9.2023 10:00 Tilaajille

Ikaalisten kuntoreitit kohenivat – Teiharjuun ja Toivolansaareen uusi valaistus ja uutta pintaa

IKAALINEN 12.9.2023 17:00 Tilaajille

Suomen nopein mies pitää kotikaupunkiaan suurena ja pienenä lintukotona, jossa asukasta kuullaan – ”Kyynikot varmaan ajattelevat, että mieleni on täysin stadilaistunut”

IKAALINEN 12.9.2023 16:00 Tilaajille

Yrittäjien, kaupungin ja oppilaitosten välille halutaan lisää vuorovaikutusta – Ikaalisissa pohdittiin, mitä yrittäjäystävällisyys tarkoittaa