IKAALINEN 15.9.2021 00:00

Ikaalisiin suunnitellaan ensilumenlatua, latukone tarvitaan vielä

Liisa Raipala

Hiihtokautta halutaan pidentää molemmista päistä, ja Ikaalisissa suunnitelmissa on ensilumenlatu urheilukentän ympäristöön. Tilattuna on lumitykki varusteineen, jotka hankitaan osin valtion rahoituksella.

Puistotyönjohtaja Henrik Saxén kertoo, että vielä tarvittaisiin latukone, jolla tykkilunta voi siirtää ja tehdä ladut. Tällä hetkellä kaupungilla on käytössä mönkijällä vedettävä latuhöylä, jolla tiivistä tykkilunta ei pysty käsittelemään.
Kaupungin ensi vuoden talousarvioon ollaankin ehdottamassa käytetyn latukoneen hankkimista, jotta jo tulevana talvena saataisiin tykkilumiladut.
– Vielä en uskalla luvata sitä, millä aikataululla saadaan latukone, että saadaan valmista latua, Saxén sanoo.

Lumitykkiä voidaan käyttää myös vaikka kylpylässä

Ensilumenlatu kuuluu yhteensä noin 75 000 euron lähiliikunta-alueiden hankkeeseen, johon kaupunki on saanut valtiolta rahoitusta puolet eli 37 500 euroa. Noin 50 000 euron lumitykin lisäksi rahaa jää latujen lisälenkin tekemiseen urheilukentän ja Kyrösjärven väliselle alueelle, ja tätä työtä tehdään jo nyt syksyllä. Lisälenkin teossa pystytään hyödyntämään kaupungin omalta työmaalta yli jäävää maata.

Muutamana talvena urheilukentän ympäristön ja Kyrösjärven rannan puistoalueen nurmikolla on jo kierrellyt parin kilometrin mittainen latu, joka on ollut varsin vilkkaassa käytössä. Tykkilumesta tehtävällä ensilumenladulla on tarkoitus vielä pidentää hiihtokautta molemmista päistä, koska tykkilumi on luonnonlunta kestävämpää.
Latuja on alettu tehdä puistoalueelle, koska Kyrösjärven viime talvien jäätilanne ja jään päälle nouseva vesi on haitannut ja jopa estänyt jäälatujen teon.
Lumitykki on liikutettava, joten sitä voidaan urheilukentän alueen lisäksi käyttää eri kohteissa, esimerkiksi kylpylän alueella.

Jaa artikkeli

Facebook Twitter

Lue lisää

JÄMIJÄRVI 7.11.2021 11:00 Tilaajille

Jämin Jänne hankki ja rakensi liikuteltavan tukikohdan – ”Hävisin kisan, johon minun ei pitänyt edes osallistua”

JÄMIJÄRVI/VAL SENALAS 27.10.2021 12:48 Tilaajille

Markus Vuorelan nilkka murtui juoksulenkillä – ”Nilkka taittui ylitse ja kuului napsahdus”

JÄMIJÄRVI 24.9.2021 21:05 Tilaajille

Hiihtotunnelin avautumista oli odotettu

VUOKATTI/IKAALINEN, JÄMIJÄRVI 22.9.2021 11:15 Tilaajille

Rullahiihdon SM-kilpailut: Pärmäkoskelle kultaa, Lepistölle pronssia ja Böökille ikävä loukkaantuminen

JÄMIJÄRVI 15.9.2021 09:00 Tilaajille

Loukkaantumisista kärsinyt Ristomatti Hakola: ”Tehdään päivä kerrallaan hyviä asioita ja katsotaan mihin se riittää talvella”

Näytä mainos