IKAALINEN 17.9.2022 15:00

Ikaalinen Spa kattaa Areenan täyteen tähtiä – lavalla nähdään muun muassa Uriah Heep, Haloo Helsinki ja Paula Vesala

Anne Salminen

Ikaalinen Spa & Resortin pikkujoulukattauksesta ei ihan heti arvaisi, että viihde- ja matkailualalla on takanaan poikkeuksellisen vaikeita vuosia.
Spa & Resortin Areenalla esiintyvät pikkujoulujen aikaan muun muassa Uriah Heep, Raskasta Joulua -kiertue, Haloo Helsinki sekä Portion Boys.
Eikä nimekkäiden esiintyjien kattaus siihen rajoitu: myös esimerkiksi Paula Vesala, Erika Vikman, Popeda, Reckless Love, Vesterinen yhtyeineen sekä Arttu Wiskari löytyvät esiintyjälistalta.
– Loppuvuosi on ravintola- ja tapahtumapuolelle keskeistä ja tärkeää aikaa, kun ihmiset kokoontuvat pikkujouluihin yritysten ja ystävien kesken, Spa & Resortin toimitusjohtaja Eero Aho sanoo.
– Olemme pyrkineet luomaan sellaisen esiintyjä- ja tapahtumakattauksen, että se palvelisi juuri sitä aikaa.

Tanssit jatkuvat

Syksyn keikkalippujen myynti alkoi elokuussa. Ennakkolipunmyynnissä joukosta erottuu muutamia erityisen vetovoimaisia tähtiä, joiden lipunmyynti lähti kirimään muiden edelle.
Haastattelun hetkellä elokuun lopulla yhtään keikoista ei ole vielä myyty loppuun, mutta Aho kertoo lipunmyynnin lähteneen käyntiin vilkkaana.
Viime vuonna loppuun myytiin Lauri Tähkän sekä Eppu Normaalin keikat. Spassa odotetaan, että tänäkin vuonna kaikki ainakin osa keikoista myydään loppuun. Areenalle mahtuu noin 1 500 henkilön yleisö.
Pikkujoulukauden musiikkikeikkojen lisäksi Spassa tapahtuu syksyllä paljon muutakin. Suosittujen keskiviikkotanssien rinnalle ovat tulleet lauantaitanssit, ja tanssilattialla päästään pyörähtelemään myös naistentanssien merkeissä.
Ohjelmassa on lisäksi muun muassa Juha Veijosen ja Maarit Peltomaan tähdittämä Pientä laittoa -parisuhdekomedia, Material Girl – The Music of Madonna -musikaali, Oktoberfest-juhlat sekä syyskuussa esiintyvän Amorphiksen keikka. Span Nostalgiafestivaalilla marraskuun alussa selvitetään Laila ja Olavi -laulukilpailun voittajat, tanssitaan sekä konsertoidaan.

Toteutuneita toiveita

Span keikkakalenteri syntyy lukuisten tekijöiden loppusummana. Spa & Resort suunnittelee esiintyjälistaa yhteistyökumppaninsa RH Entertainmentin kanssa sekä kuuntelee yleisön toiveita. Lopputulokseen vaikuttaa myös sattuma: artistien ja Span kalenterien täytyy sopia yhteen.
Yleisöltä Spa saa artistitoiveita säännöllisesti. Tulevan syksyn esiintyjistä esimerkiksi Haloo Helsinki ja Portion Boys ovat olleet erityisen toivottuja.
– On myös toiveita, joita emme ole vielä pystyneet toteuttamaan, mutta jotka ovat listalla, Aho kertoo.
– Yritämme löytää esiintyjiksi uusia artisteja, mutta myös kestosuosikeille on paikkansa. Esimerkiksi Vesterinen on meillä esiintynyt aiemminkin, mutta koska se on toivottu ja erittäin hyvin ihmisiä liikkeelle saava, hyvät bileet pystyyn laittava bändi, niin halusimme sen myös pikkujoulukaudelle.
Se, mitä tapahtuu tänä vuonna, vaikuttaa tulevaisuuteen. Esimerkiksi elokuussa vietettyjen tanssiteemaisten venetsialaisten kävijätavoite ylittyi ja tapahtuma onnistui niin hyvin, että Spa aikoo järjestää vastaavan tapahtuman myös tulevana vuonna.
Ensi vuosi on ensi vuosi, ja sitä ennen Spassa ehtii tapahtua yhtä sun toista.
– Tapahtumakalenteriin voi tulla täydennyksiä syksyn aikana, Aho kertoo.

Kävijämäärät kasvoivat

Paljon on saatu aikaan, mutta roppakaupalla enemmän on tehtävää.
Näin tiivistää Aho tunnelmia ensimmäisen vuoden jälkeen. Kylpylä siirtyi paikallisten omistajien omistukseen viime vuonna.
– Sanotaan, että matkalle on mahtunut ylä- ja alamäkeä. Yleinen fiilis on mukava ja positiivinen, Aho kuvailee.
Yrityksen alkutaipaletta ovat värittäneet esimerkiksi koronapandemia, inflaatio sekä energiakriisi.
– Riskit ja haasteet kuuluvat bisnekseen. Pitää suhtautua siihen tapaan, ettei me niihin jumiin voida jäädä, vaan pitää etsiä ratkaisuja, Aho toteaa.
Konkreettiset tulokset kannustavat eniten. Niitä Spa & Resortissa voidaan ensimmäisen vuoden osalta katsoa tyytyväisinä.
– Niin oman toiminnan osalta kuin kävijämääriin mitaten olemme pystyneet kehittämään toimintaa, Aho sanoo.
– Vaikka tänä kesänä ei ollut enää samankaltaista kotimaanmatkailun kultaisinta huippuaikaa kuin pari edeltävää vuotta, niin kaikesta huolimatta pystyimme kehittämään hotellin täyttöastetta ja kävijämäärää.
Koronarajoitukset vaikuttivat liiketoimintaan viime vuonna, muistuttaa Aho.
– Varmaan nekin osaltaan näkyvät tuloksessa, mutta toiminta menee joka tapauksessa oikeaan suuntaan, ja se on kiva huomata näiden muiden ympäröivien asioiden keskellä.
Aho iloitsee myös siitä, että Spa & Resort on onnistunut rekrytoinneissa, vaikka osaavista työntekijöistä käydään kovaa kilpailua ympäri Suomen.
– Siinäkin meillä on kesältä hyvä onnistuminen. Tällä hetkellä näyttää siltä, että suunnilleen kaikissa positioissa on työntekijät – ja hyvät sellaiset, Aho sanoo.
Rekrytoinneissa onnistumiseen ei Ahon mukaan löydy hokkuspokkuskeinoja.
– Asiat ratkeavat niihin paneutumalla, resursoimalla ja miettimällä, että miten asioita ratkaistaan. Meillä on osaava porukka, joka on tehnyt hartiavoimin töitä, että olemme löytäneet oikeat ihmiset, Aho sanoo.
– Ei olla tyydytty tilanteeseen ja todettu, ettei saada porukkaa paikalle. Uskon, että jonkinlainen työnantajamielikuvakin on muodostunut ja meidät nähdään kiinnostavana työnantajana. Se tuntuu mukavalta.

Jaa artikkeli

Facebook Twitter Kommentoi

Kommentit

Toivomme vilkasta ja moniäänistä keskustelua! Noudatathan pelisääntöjä.

Kirjoita selkeästi ja napakasti. Kaikki viestit luetaan ja hyväksytään ennen julkaisua. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise.

Kiitos kommentistasi!

 

Anna nimimerkki, mikäli et halua kommentoida omalla nimelläsi.

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

Lue lisää

HÄMEENKYRÖ, IKAALINEN 10.10.2024 17:00 Tilaajille

Eläkeliiton tanssimestaruus meni Hämeenkyröön – Kilpailijoita oli ympäri Suomen

MIELIPIDE 19.8.2024 13:00 Tilaajille

Lukijalta: Miten Ikaalista kehitetään? – ”Mikä on Ikaalisten kohtalo, kun kaikki paikat sulkevat ovensa”

IKAALINEN 17.6.2024 14:00 Tilaajille

Sade ei latistanut Kesäehtoon tunnelmaa – Tapahtuma keräsi noin 4 500 kävijää

IKAALINEN 24.5.2024 13:00 Tilaajille

Kylpylän rannassa kelluu ensi kesänä vesipuisto

IKAALINEN 15.5.2024 13:05 Tilaajille

Ikaalisten kylpylä laajenee lähivuosina kymmenien miljoonien investoinneilla: Huoneiden ja majoitusrakennusten määrä moninkertaistuu – Vanhan päärakennuksen purku alkaa tänä vuonna