HÄMEENKYRÖ 28.5.2022 15:00

Idea taidemuseo Urkin Piilopirtin tämänvuotiseen näyttelyyn syntyi, kun toimitusjohtaja etsi vaikeinta mahdollisinta aihetta – Jyrki Sasi kertoo, kuinka taide saa tyky-joukonkin hiljenemään

Anne Salminen

Kylmät väreet vierivät pitkin taiteilija Elias Langin ihoa, kun hän näki Meksikon Chihuahuassa kuvatun videon maahan iskeytyvästä lintuparvesta.
Lang on yksi Taideyliopiston Kuvataideakatemian opiskelijoista, joiden teoksia nähdään taidemuseo Urkin Piilopirtin tämänvuotisessa näyttelyssä.
Videon näkemisen aikaan Langi oli juuri valmistelemassa teosta Spontaneous Order (vapaasti käännettynä ”Spontaani järjestys”), noin neljä metriä korkeaa pronssiveistosta, joka kuvaa parvessa lentäviä lintuja.
Museokortti-kohde Urkin Piilopirtillä on vuosittain vaihtuvia näyttelyitä, joiden teokset jäävät osaksi museon kokoelmia. Tämänvuotisen näyttelyn teemana on ilmastonmuutos, mutta teokset käsittelevät ihmisen, luonnon, ympäristön ja todellisuuden suhteita moninaisemminkin.
Langin teos on saanut innoitusta tutkimuksista, joissa on selvitetty ilmansaasteiden vaikutusta lintujen käyttäytymiseen. Teos on taiteilijan omin sanoin kuitenkin ”tulkinnalle avoin toteemi”, jota voi lukea esimerkiksi joukkosukupuuton tai ihmisen ryhmäkäyttäytymisen kautta.
Sellaista taide lopulta sanan laajassa merkityksessä on: se pakenee tiukkoja rajoja ja määritelmiä. Näyttelyn teokset käyvät vuoropuhelua taiteen ja tieteen välillä, mutteivät typisty siihen.
– Taide on jotain muuta kuin jonkin ajatuksen tarkkaa kopioimista, taiteilija Nora Sederlöf sanoo.
Sederlöfiltä näyttelyssä on esillä ruostumattomasta teräksestä valmistettu veistos, jonka juureen istutetut köynnökset kiipeävät rakenteita pitkin kohti valoa ja kohti taivasta, niin kauan, kunnes ne peittävät taiteilijan kädenjäljen kokonaan.
Teoksen nimi on Lopulta se peittää kaiken.

Taide pysäyttää

Innoitus ilmastoteemaiseen näyttelyyn syntyi, kun Urkin Piilopirtin toimitusjohtaja Jyrki Sasi alkoi etsiä aihetta, joka olisi niin vaikea ja haastava kuin mahdollista.

– Harva ala on niin monimutkaista ja haastavaa kuin ilmastotutkimus, Sasi sanoo.
Sasi otti yhteyttä alan tutkijoihin, esimerkiksi akatemiaprofessori Markku Kulmalaan ja erikoistutkija Anne Ojalaan. Muun muassa heidän tieteellisestä työstään alettiin etsiä vaikutteita näyttelyä varten.
Taide on sanoman väline, Sasi sanoo, ja sopii siksi hyvin tutkimusten käsitteellistämiseen.
– Tiede harvoin vetoaa tunteisiin. Taide pystyy siihen, saa ihmisen pysähtymään äärelleen, Sasi sanoo.
Taidemuseo Urkin Piilopirtillä taide tuodaan yleisön lähelle. Parhaimmillaan vuoropuhelu taiteen ja yleisön välillä on välitöntä ja syttyy kipinään katsojan omasta näkökulmasta.
Sasi mainitsee esimerkkinä Piilopirtillä virkistyspäivää viettäneet hitsausalan ammattilaiset, jotka alkoivat tarkastella pihapiirissä olevaa teosta teknisestä näkökulmasta: miten tuollainen hitsaustyö toteutetaan?
– Kun kerroin hitsaustyön teknisestä toteutuksesta, vieraat hiljentyivät ja kuuntelivat tarkkaan ja kiinnostuneina. Taidetta voi lähestyä hyvin eri tavoin, Sasi sanoo.

Avajaiset kesäkuussa

Urkin Piilopirtin avajaisia vietetään kesäkuussa. Taidemuseo on avoinna kesäkuun 18. päivästä alkaen kaikkina viikonpäivinä maanantaita lukuun ottamatta. Museo on avoinna koulujen alkamiseen asti, minkä jälkeen ovet ovat auki viikonloppuisin.

Piilopirtin yhteydessä toimii myös hotelli, ja pihapiiristä löytyy muun muassa taidelaavu, savusauna ja taidesauna. Näyttely- ja hotellivieraat voivat myös uida hotellin rannassa. Lisäksi Piilopirtillä järjestetään erilaisia kursseja ja koulutuksia. Piilopirtillä tehdään esimerkiksi aistiretkiä luontoon, tutustutaan olueen, haistellaan tuoksuja sekä opetellaan kalankäsittelyä ja kännykkäkameran käyttöä.
Juttua muokattu 6.6.2022 klo 9.12: Korjattu kirjoitusvirheet Elias Langin teoksen nimestä ja sukunimestä.

Jaa artikkeli

Facebook Twitter Kommentoi

Kommentit

Toivomme vilkasta ja moniäänistä keskustelua! Noudatathan pelisääntöjä.

Kirjoita selkeästi ja napakasti. Kaikki viestit luetaan ja hyväksytään ennen julkaisua. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise.

Kiitos kommentistasi!

 

Anna nimimerkki, mikäli et halua kommentoida omalla nimelläsi.

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

Lue lisää

IKAALINEN 16.7.2024 09:00 Tilaajille

Oman Tuvan seinillä on Ikaalisten kaupungin taideaarteita – ”Näyttely on matka menneisyyteen”

IKAALINEN 5.7.2024 17:00 Tilaajille

Rahkolan kesässä on esillä opiskelijatöitä ja ammattikuvia – Myös vierailijat pääsivät kokeilemaan taiteilua

HÄMEENKYRÖ 1.7.2024 17:00 Tilaajille

Urkin Piilopirtin taidemuseo on nyt Art Zoo Tampere – Nimi kuvastaa taidemuseon persoonallisuutta

IKAALINEN 27.6.2024 17:00 Tilaajille

Röyhiössä pääsee kahtena keskikesän viikonloppuna ihailemaan Seija Käen taidetta

HÄMEENKYRÖ 18.6.2024 09:00 Tilaajille

Kivinavetassa nähdään tutun taiteilijan taidetta – ”Taide tuntuu kodilta”