HÄMEENKYRÖ 27.5.2021 17:00

Hämeenkyrönväylälle 3,5 miljoonaa euroa lisärahaa

Katri Linnikko

Hämeenkyrönväylä saa 3,5 miljoonaa euroa lisärahoitusta hallituksen tänään eduskunnalle jättämästä vuoden kolmannesta lisätalousarviosta. Investoinnin valtion rahoitus nousee lisärahan myötä kokonaisuudessaan 67,5 miljoonaan euroon kerrotaan Pirkanmaan liiton tiedotteessa.

Lisätalousarviossa esitetään liikenneinvestointien rahoituksen lisäksi perusväylänpidon rahoituksen 50 miljoonan euron aikaistusta vuodelta 2022 kuluvalle vuodelle.
Pirkanmaan liitto on esittänyt, että perusväylänpidon rahoituksen aikaistuksen myötä toteutukseen tulisi nyt saada eduskunnan valtionvarainvaliokunnan valtion talousarviosta antamaan mietintöön kirjatut kaksi kohdetta Pirkanmaalta. Kohteet ovat kevyen liikenteen väylät Parkanossa ja tielinjauksen parantaminen Vesilahdella.
– Emme ole vielä saaneet tietoa siitä, miten nyt tulossa olevan aikaistetun perusväylänpidon rahoitus tulee koko maassa ja Pirkanmaalla kohdentumaan, toteaa Pirkanmaan liiton edunvalvontapäällikkö Jouni Koskela.

Jaa artikkeli

Facebook Twitter

Lue lisää

HÄMEENKYRÖ 22.9.2023 10:00 Tilaajille

Valtio on maksanut korvaukset Hämeenkyrönväylän alle jääneistä maista – Kunnan osuus yli puoli miljoonaa euroa

HÄMEENKYRÖ 17.8.2023 08:00 Tilaajille

Hämeenkyrön väylätyöt ovat loppusuoralla – ”Syyskuun alkupuolella pitäisi olla valmiina”

HÄMEENKYRÖ 7.8.2023 15:00 Tilaajille

30-metrinen pyloni tervehtii väylällä kulkijaa – ”Paikan suhteen elyllä on melkoinen normiviidakko”

HÄMEENKYRÖ 2.8.2023 11:00 Tilaajille

Liikenne palasi Hämeenkyrönväylälle – ajoradat molempiin suuntiin ovat nyt auki

PÄÄKIRJOITUS 26.7.2023 07:00 Tilaajille

Pääkirjoitus: Vihdoin sujuvaa liikennettä – kolmostiehen kohdistuu toki edelleen odotuksia