Historia 10.2.2022 17:00

Hämeenkyrön Sanomat täyttää 100 vuotta: Lue poiminnat kaikilta vuosikymmeniltä – ”Kaikenlaista”, kiteyttää jutun kirjoittaja

Sakari Ilomäki


– Joo, kyllä mä voin sellaisen tehdä.

Enpä totisesti tiennyt, mitä tulin luvanneeksi, kun toimituksen palaverissa mietimme, että paikallistuntemusta omaavan alkuasukkaan olisi kenties helpointa koota sata vuotta sitten perustetun paikallislehden historia juttusarjaksi.
Korvaamaton apu juttuja tehdessä oli lehtiyhtiön 1990-luvulla teettämä 75-vuotishistoriikki. Sen kirjoittaja Paula Hihnala teki loistavaa työtä.
Juttusarjan teko on vienyt paitsi runsaasti työaikaa, myös kiehtovalle aikamatkalle oman kotiseudun menneisyyteen. Kuten matkoilla yleensä, tästäkin reissusta jäi vain hajanainen ja vajavainen kuva matkakohteesta, jossa riittäisi loputtomasti tutkittavaa.

Kaikenlaista

En edes yritä poimia menneeltä sadalta vuodelta merkittävimpiä tai ”suurimpia” uutisia. Niinpä tämäkin juttusarja on varsin sattumanvarainen kokoelma poimintoja viimeisimmän vuosisadan varrelta.

Toki paikallislehti on melko ainutlaatuinen mikrohistorian tallentaja. Isoja ja pieniä tapahtumia ja tarinoita säilyy jälkipolville ja historioitsijoille tutkittavaksi ja tulkittavaksi.
Oma työhistoriani paikallislehdessä alkoi vajaat kymmenen vuotta sitten kolumnistina ja päivätyönä olen saanut kirjoittaa noin kahdeksan ja puoli vuotta. Tuohonkin vajaaseen vuosikymmeneen on mahtunut paljon erilaisia juttukeikkoja, uutisia ja kohtaamisia monenlaisten ihmisten kanssa.
Kenties paras kiteytys sekä paikallislehden vuosisadasta että toimittajan työnkuvasta onkin ymmärtäväinen huokaus.
– Kaikenlaista.

Lue Hämeenkyrön Sanomien vuosikymmenistä 1920-luvulta näihin päiviin:


1920-luku
1930-luku
1940-luku
1950-luku
1960-luku
1970-luku
1980-luku
1990-luku
2000-luku
2010-luku

Jaa artikkeli

Facebook Twitter Kommentoi

Kommentit

Toivomme vilkasta ja moniäänistä keskustelua! Noudatathan pelisääntöjä.

Kirjoita selkeästi ja napakasti. Kaikki viestit luetaan ja hyväksytään ennen julkaisua. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise.

Kiitos kommentistasi!

 

Anna nimimerkki, mikäli et halua kommentoida omalla nimelläsi.

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

Lue lisää

KOLUMNI 26.9.2023 07:00 Tilaajille

Kirjoittajavieras: Nimi vaihtuu, identiteetti säilyy – ”Usein ilolla kuvittelen edesmenneen isoisäni ajamassa kiivasta hevostaan autoni rinnalla”

MIELIPIDE 16.8.2023 13:00 Tilaajille

Lukijalta: Ikaalisten historia myydään huutokaupassa – ”Pohjahinta on nolla euroa”

OIVASEUTU 14.7.2023 17:00 Tilaajille

Vapriikki selvitti Kalevankankaan joukkohautaan päätyneiden henkilöllisyyksiä – listassa kymmeniä nimiä tältä seudulta

MIELIPIDE 17.4.2023 13:00 Tilaajille

Lukijalta: Paroni Aminoff ja Piippulan rivi – ”Millainen oli Haveri ennen ja millainen se on nyt?”

Mielipiteet 20.1.2023 10:00 Tilaajille

Lukijalta: Siirtomaainsinööri Akseli Leppänen, isotätini mies – ”Vaikka Akseli olikin alun perin rakastunut Sannin Tyyne-sisareen, oli avioliitto käsittääkseni seesteinen ja onnellinenkin”