Uutiset 8.6.2023 13:00

Hämeenkyröläisten oma päivä, Landefest, tulee elokuussa suurempana kuin koskaan

Nina Ylinen


HÄMEENKYRÖ

Hämeenkyrö täyttyy tapahtumista jo kolmatta kertaa elokuun lopulla. Landefest-tapahtumaa kunnan puolesta organisoiva elinkeinokoordinaattori Karo Tammisto lupaa, että tapahtumasta on tulossa suurempi kuin koskaan. Ohjelman ensimmäinen osa julkaistaan kesäkuun alussa – siis vasta lehden painoon lähtemisen jälkeen – ja täydentyy kesän mittaan, mutta muutamia tärppejä Tammisto nostaa jo esille.

– Lauantaina on tulossa huikea päivä: tavallisesti syksymmällä järjestettävä seurapäivä onkin nyt Landefestien yhteydessä. Seurat pääsevät esittelemään siis toimintaansa tapahtuman yhteydessä, Tammisto paljastaa.
Torille on luvassa ”vähän parempi toripäivä”: suunnitelmissa on, että pienet, toimitilattomat yritykset pääsisivät maksutta torille myymään ja yhdistykset esittelemään toimintaansa.
– Sieltä onkin kätevä siirtyä Koskinäytökseen, ja sieltä taas Hämeenkyrön Puistofilosofia-päivään, joka todennäköisesti pidetään Hälläpuistossa, Tammisto visioi.
– Puistofilosofian yhteyteen on suunnitteilla myös iltatapahtumaa.

Hämeenkyröläisten oma juhlapäivä

Landefestin on tarkoitus muistuttaa hämeenkyröläisiä siitä, mitä kaikkea omalla kunnalla onkaan tarjottavanaan. Erilaiset yritykset ja tilat avaavat oviaan, ja tapahtumia on ympäri kuntaa.

– Landefest on kaikkien hämeenkyröläisten oma juhlapäivä. Kuka tahansa on tervetullut järjestämään ohjelmaa. Jos joku haluaa tulla vaikka myymään omenoita tienristeykseen tai pitää avoimia ovia kotonaan, laitamme sen ilolla ylös Landefestien ohjelmaksi, Tammisto kertoo.
Landefest järjestetään ympäri Hämeenkyröä 18–20. elokuuta. Ohjelmaa julkistetaan kesäkuun alusta alkaen.

Jaa artikkeli

Facebook Twitter

Lue lisää

JÄMIJÄRVI 18.9.2023 13:00 Tilaajille

Jämijärvi mielii mukaan Pirkanmaan puolen matkailuhankeeseen – Kunta haluaa markkinointia Tampereen suuntaan

IKAALINEN 18.9.2023 10:00 Tilaajille

Virtuaalitodellisuus tuli kylpylään – Leijuvat kolikot ja elävät kuolleet tuntuvat todellisilta VR-simulaattorilla

IKAALINEN, YLÖJÄRVI 15.9.2023 17:00 Tilaajille

Seitsemisessä on vierailtu alkuvuonna entistä enemmän – Mättäiltä löytyy reilusti puolukoita ja kantarelleja

IKAALINEN 15.9.2023 09:00 Tilaajille

Kylpylä luottaa tähtiartisteihin ja iltamenoihin – Ikaalinen Spassa tapahtuu joka keskiviikosta joka sunnuntaihin

MIELIPIDE 12.9.2023 15:00 Tilaajille

Lukijalta: Luonto ei ole enää brändikelpoinen Ikaalisissa – ”Vuokraisitko sinä loma-asunnon tuulivoimaloiden läheltä?”