Hämeenkyrö voitti parhaan arviointikertomuksen sarjassaan – ”Hämeenkyrö edustaa selkeää parhaimmistoa”
Hämeenkyrön kunta voitti Vuoden Arviointikertomus-kilpailussa alle 20 000 asukkaan kunnan sarjassa. Erikoisen kilpailun järjestää konsulttiyhtiö KPMG.
Hämeenkyrön arviointikertomuksen kerottaan olevan selkeä, johdonmukainen ja oleelliseen keskittyvä.
– Tarkastuslautakunnan johtopäätökset ja suositukset tarttuvat tarkastuslautakunnan roolin ja erityisesti kunnan johtamisen kannalta oleellisiin kysymyksiin, perusteluissa todetaan.
– Pienten kuntien sarjassa, jossa tasoerot ovat suuria, Hämeenkyrö edustaa selkeää parhaimmistoa.
Yli 20 000 asukkaiden kuntien sarjan voitti Hyvinkää. Kuntayhtymien sarjan voitti Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä.
Tarkastuslautakunta arvioi tavoitteiden toteutumista
Kuntien tarkastuslautakuntien tehtävänä on arvioida kunnanvaltuuston asettamien tavoitteiden toteutumista sekä kunnan toiminnan tuloksellisuutta ja tarkoituksenmukaisuutta.
Kilpailun tarkoituksena on edistää tarkastuslautakuntien arviointitoimintaa ja -kertomusten laadukkuutta. Tampereen yliopiston opiskelijoista koottu arviointiryhmä analysoi osallistuvien kuntien vuoden 2021 arviointikertomukset ohjaavan professorin Lasse Oulasvirran johdolla. Voittajat valitsi kolmihenkinen, asiantuntijoista koottu riippumaton tuomaristo, jonka puheenjohtajana toimi hallituksen puheenjohtaja Mikko Wennberg Owal Group Oy:stä.