Pääkirjoitus 5.8.2021 06:00

Anna lapselle turvallinen koulutie

Terhi Palonen
Terhi Palonen

Ensi viikolla kaduilla ja kylänraiteilla vilistävät jälleen koululaiset, heidän joukossaan pienet untuvikot, ekaluokkalaiset.

Monissa perheissä on jo etukäteen käyty läpi koulutietä ja etsitty sille turvallisinta reittiä. Meillä kaikilla tienkäyttäjillä on vastuu siitä, että lapsella on turvallinen koulutie.

Liikenteessä vasta-alkajille, pienille kulkijoille on erityisen hankalaa arvioida lähestyvien ajoneuvojen nopeuksia ja etäisyyksiä. Monasti lasten käyttäytyminen liikenteessä on myös hyvin arvaamatonta. Tien toisella puolella saattaa olla kaveri, jolloin lapsi ryntää omissa ajatuksissaan tien yli.

Oman riskinsä liikenneturvallisuuteen aiheuttavat kännykät. Puhelin on mukana niin lasten kuin aikuistenkin arjessa ja valitettavasti myös liikenteessä. Kännykkäänsä näppäilevä kulkija on sokea ympäristölleen. Parasta olisi, jos perheissä sovittaisiin, että kännykkää käytetään vasta kotona, ja sen pelisäännön pitää koskea myös vanhempia.

Näiden kaikkien riskien takia on erityisen tärkeää, että autoilijat noudattavat nopeusrajoituksia ja ennakoivat tilanteita.

Riskialttein kohta on usein tien ylitys. Valitettavan usein suojateillä pätevät edelleen viidakon lait. Tuntuu, että suojateiden kunnioitus on kadonnut. Autot eivät pysähdy, vaikka jalankulkija olisi selkeästi astumassa suojatielle. Harvinaista ei ole sekään, että suojatiellä toinen auto pysähtyy päästämään ylittäjän tien yli, mutta toista kaistaa ajava ei pysähdykään. Tällöin tilanne on todella vaarallinen.

Laki sanoo, että ajoneuvon kuljettajan tulee väistää suojatietä ylittävää pyöräilijää tai mopoilijaa silloin, kun hänelle on liikennemerkillä osoitettu väistämisvelvollisuus, tai hän on kääntymässä suojatien yli.

Paitsi autoilijoilla ja muilla moottoriajoneuvojen käyttäjillä, myös jalankulkijoilla on velvollisuuksia. Yksi niistä on näkyminen. Pian hämärtää ja pimenee, ja silloin tarvitaan heijastimia. Heijastin on halpa henkivakuutus.

Me kaikki voimme yhdessä pyrkiä lasten liikenneonnettomuuksissa nollatoleranssiin niin, ettei yhdenkään lapsen tarvitse kuolla tai loukkaantua vakavasti liikenteessä.

Jaa artikkeli

Facebook Twitter Kommentoi

Kommentit

Toivomme vilkasta ja moniäänistä keskustelua! Noudatathan pelisääntöjä.

Kirjoita selkeästi ja napakasti. Kaikki viestit luetaan ja hyväksytään ennen julkaisua. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise.

Kiitos kommentistasi!

 

Anna nimimerkki, mikäli et halua kommentoida omalla nimelläsi.

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

Lue lisää

HÄMEENKYRÖ 26.11.2024 16:00 Tilaajille

Tulva katkaissut liikenteen Palontiellä ja Kintustiellä Hämeenkyrössä

MIELIPIDE 20.11.2024 15:00 Tilaajille

Napakat 20.11. – ”Ei ainakaan turvallisuutta parannettu”

OIVASEUTU 20.11.2024 09:00 Tilaajille

Talvimyrsky iskee tänään – Tiet liukkaita, ajokeli erittäin huono, varaudu sähkökatkoihin!

IKAALINEN 11.11.2024 09:00 Tilaajille

Vatulantien liikenne katkeaa siltatyön takia – Kiertoreitti on 17 kilometriä pitkä

MIELIPIDE 7.11.2024 13:00 Tilaajille

Napakat 6.11. – ”Eivätkö aluevaltuutetut voi tai tee näille asioille mitään?”