Aluehallintovirasto: Yleisötilaisuudet kiellettyjä sisätiloissa, ulkona tapahtumia saa järjestää
Pirkanmaan uudet koronarajoitukset tulevat voimaan 8. tammikuuta, kertoi Pirkanmaan aluehallintovirasto. Päätös annetaan ylihuomenna perjantaina 7. tammikuuta.
Päätöksellä tullaan kieltämään edelleen yleisötilaisuudet sekä -kokoukset sisätiloissa. Sen sijaan ulkotiloissa tapahtumia saa järjestää 8. tammikuuta alkaen.
Tiedotteessa kerrotaan myös, että tilojen sulkua koskeva määräys kohdentuu tiloihin aiempaa rajatummin. Rajoituksista ei voi vapautua käyttämällä koronapassia.