Viinit vievät ikaalilaista seuruetta

viinikerho järjestäminen viininkaato viinin kaataminenIllan aikana ehtii maistamaan monia uusia viinejä.

IKAALINEN. Hyvä juoma kruunaa jokaisen aterian. Ainakin Ikaalisissa ollaan sitä mieltä, sillä kaupungissa syntyi aikoinaan rentoa tunnelmaa arvostava viinikerho. Viininviemät-niminen kerho kokoontuu noin neljä kertaa vuodessa maistelemaan kotimaisia ja ulkomaisia viinejä.

Yhdeksänhenkinen ryhmä tapasi toisensa aikoinaan Ikaalisten Kylpylässä, missä he kaikki olivat töissä. Kerhon perustaminen palveli myös ammatillista osaamista. Jari Eteläniemi, Anna-Maija Janakka, Liisa Karjalainen, Pia Kierikka, Elina Kihlakaski, Merja Latva, Juha Mansoniemi, Pentti Moberg ja Heli Moberg järjestävät viinikerhon tapaamisia vuoroittain.

Vuosien mittaan osa kerholaisita on vaihtanut paikkakuntaa ja ammattia, mutta kukaan ei ole jättänyt Viininviemiä.
– Perustimme kerhon vuonna 1998, kun työskentelimme vielä Ikaalisten Kylpylässä. Osa on vieläkin siellä töissä, mutta jotkut ovat jääneet eläkkeelle tai vaihtaneet työpaikkaa. Tavoitteenamme on lisätä tietoisuutta viineistä ja kokeilla uusia makuja, kertoo viinikoulutusta Kylpylällä pitänyt Latva.

 

viinikerho maistelua ikaalinen viinit

Seurue nauttii hyvistä viineistä. Kukin järjestää vuorollaan tarjoilun.

 

Viinejä pohditaan yhdessä

Illan emäntä tai isäntä ostaa aina viinit ja valmistaa ruoan. Viini maistuu erilaiselta hyvän ruoan kanssa. Jälkeen päin jäsenet jakavat laskun yhdeksään osaan ja maksavat kukin oman osuutensa.
– Täällä voi maistella sellaisia viinejä, joita ei itse tulisi ikinä ostaneeksi. Vaikka olemmekin Viininviemät, niin pohdimme myös esimerkiksi oluiden yhteensopivuutta ruokien kanssa, Heli Moberg kertoo.

Tutussa seurassa on myös helpompi kertoa oma mielipiteensä tuntematta itseään tyhmäksi. Joskus viinit jakavat mielipiteitä, ja kerhon jäsenet eivät pääse yksimielisyyteen. Makuja on monenlaisia.

 

 

Kerho kokoontuu yleensä jäsentensä kodeissa, mutta joskus he tekevät myös vierailuja. Ryhmä on käynyt tutustumassa viinitiloihin ja pitänyt pikkujoulut Tampereella.
– Ryhmä on ollut koossa jo yli 20 vuotta. Tapaamme säännöllisesti, vaikka osa on vaihtanut pois ravintola-alalta. Kiinnostus viinejä kohtaan yhdistää meitä. Aika hyvä syy saa olla, jos jää pois. Sitä ei tapahdu kovin usein, Kierikka sanoo.

Heli Moberg kertoo, että viinikerho on mukava ystäväporukka. Makuja on monia, joten jotkut tykkäävät toisenlaisista viineistä enemmän kuin toisista.
– Hinta ei kulje aina käsi kädessä maun kanssa. Joskus halpakin viini voi olla hyvää.

 

 

viinipullot hieno illallinen kattaus ikaalinen

Viini-illassa tulee maistaneeksi sellaisiakin viinejä, joita ei itse huomaisi edes ostaa.

 

Luomuviinit ovat suosiossa

Kerholaisten mukaan viinimaailma seuraa yleisiä kulutustottumusten suuntauksia. Tällä hetkellä ihmiset haluavat juoda luomuviinejä. Myös biodynaamisesti valmistetut viinit ovat nostaneet suosiotaan.

Yhden tapaamisen aikana ryhmä maistaa aina useita eri viinejä.
– Jaamme ostamamme pullot yhdeksälle hengelle. Siinä voi maistaa aika montaa viiniä yhden illan aikana. Samalla saa vinkkejä, mitä kannattaa itse ostaa, Karjalainen kertoo.

Ystävysten mukaan viini on tarkoitettu juotavaksi. 90-luvulla viinitietoisuutta pidettiin vielä hienosteluna, mutta ajat ovat muuttuneet. Viiniä ei ole tehty hienostelua varten, vaan juotavaksi ruoan kanssa.
– Jotkut pitävät ompeluseuroja ja jotkut kirjakerhoja. Tämä on samanlaista sosiaalisuutta, mutta keskittyy viineihin, Moberg toteaa.

 

 

Arttu Heinämäki

 

Tämäkin juttu on osa syksyn Matkailulehteämme. Voit lukea sen ilmaiseksi tämän linkin takaa!