Veropalveluja saattaa kuitenkin saada Ikaalisten asiointipisteestä

raha avustus kolikot

IKAALINEN. Kerran viikossa avoinna ollut verotoimiston toimipaikka sulkee ovensa Ikaalisissa 19. joulukuuta.

Kaupunginjohtaja Kari Tolonen kuitenkin kertoo, että verohallinnon palveluja saattaa saada jatkossa kaupungin asiointipisteestä.
– Verohallinnosta on oltu yhteydessä ja kysytty kaupungin kiinnostusta ottaa verohallinnon palveluita asiointipisteeseen hoidettavaksi.

Tolonen vakuuttaa, että kaupunki on kiinnostunut. Asiointipistettä hoitavat kaupungin työntekijät. Asiointipisteessä voi hoitaa useita viranomaisasioita.

Ikaalisissa siellä voi hoitaa tällä hetkellä Kelan, TE-palveluiden ja maistraatin asioita.

 

Katri Linnikko

Lue myös: Ikaalisten verotoimisto suljetaan (12.12.2018)