Varo liian kaunista tarinaa

Olen toimittaja, joten kerron tarinoita. Olisi kyseessä sitten pieni onnettomuusuutinen, pitkä polveileva henkilöhaastattelu tai kuivakaksi väistämättä ajautuva valtuustoraportti tai mitä tahansa näiden kolmen väliltä, kaikki on lopulta tarinaa. Missä on alku, missä keskikohta ja missä loppu? Mistä aloitan, jotta lukija saisi mahdollisimman hyvän kuvan siitä, mitä on tapahtunut ja mitä on tapahtumassa?

Tarina ei tarkoita sitä, että se olisi pötyä. Meillä toimituksen sisällä tarinoita kertovilla on journalistien eettinen ohjeistus, johon

nojaamme päivittäin ja jota seuraamme tarkkaan. Tekstissä ei saa olla piilomainontaa. Kaikkia osapuolia tulee kuulla. Kaikki saatu tieto on vahvistettava, mieluiten useammasta lähteestä. Tarinoiden tulee olla totta.

Epätoden tarinan tunnistaa helposti moni lukija. Niihin törmää entisessä maailmassa kalavaleina ja nykyisessä usein uskomattomina tarjouksina bittimaailmassa. Kuka ei ole vielä törmännyt lahjakortteja tarjoavaan toveriin Facebookissa (kaapattu tili) tai uskomattomia rikkauksia lupailevaan sähköpostiin huonolla suomenkielellä (massahuijaus)?

Vaarallisimmat tarinat ovat niitä, jotka syntyvät vahingossa. Niitä, jotka kelluvat jossakin toden ja epätoden välimaastossa. Ne tuntuvat niin mukavilta, tutuilta ja kutkuttavilta, että niihin on helppo uskoa. Oletko kuullut tämän: kovaa duunia rahakkaassa paikassa painanut nuori aikuinen saa burn-outin, löytää hyvinvoinnin merkityksen, perustaa yrityksen sen ympärille – ja kaikki on täydellistä.

Entä mädäntyneeseen terveydenhuoltoon pettynyt tavallinen ihminen, joka löytää ratkaisun vakavaan sairauteensa papaijoista, goji-marjoista ja aamujoogasta? Entä tuulivoimaloista sairastuneen perheen traaginen kertomus, jossa oudot oireet loppuivat heti kun he muuttivat hirsimökkiin kauas sivistyksestä?

Tampereen yliopistossa on parhaillaan käynnissä Kertomuksen vaarat -tutkimusprojekti, jossa tutkitaan näitä äärettömän houkuttelevia tarinoita. Projekti keskittyy ennen kaikkea kertomustyyppiin, jossa yksilön järisyttävä kokemus nousee kaiken muun yläpuolelle. Kun tarina koukuttaa tarpeeksi hyvin, faktat ja tilastot jäävät sivuun.

Kerromme tarinoita, me kaikki, jotta tolkuttomassa, ihmeellisessä elämässä olisi jotakin tolkkua. Se on tärkeää, jopa elinehto.
On kuitenkin tärkeää muistaa, että oikeasti hyvä tarina kestää myös kriittisen tarkastelun. Tarinalle on aikansa ja paikkansa: uutista ei voi kirjoittaa vain ihmisen kokemuksen perusteella. Vanha totuus on edelleen totta: jos jokin kuulostaa liian uskomattomalta, niin..

On tärkeää muistaa myös, että oikeassa maailmassa ei ole alkua, keskikohtaa tahi loppua. Oikea elämä jatkuu tarinan jälkeenkin. Sekin on tärkeää, elinehto.

Nina Ylinen