Varkaudet haittaavat tietyömaata

Viljakkalan kevytväylän rakentaminen alkoi tänä syksynä.

VILJAKKALA. Kevytväylän rakennustyömaalta Viljakkalassa on varastettu polttoainetta tiistain ja keskiviikon välisenä yönä. Yhteen autoon on murtauduttu ja sen polttoainesäiliöstä on varastettu polttoainetta. Lisäksi polttoainetta on yritetty varastaa yhdestä työkoneesta, siinä kuitenkaan onnistumatta. Kyseisellä työmaalla työskentelevä henkilö kertoo, että vastaavaa on tapahtunut pari kertaa aiemminkin.

– Asiasta tehdään rikosilmoitus. Toivottavasti varkaudet saadaan loppumaan, ja saamme rauhassa tehdä turvallisen kulkuväylän kirkonkylän ja Mannin välille, hän toteaa.

Sakari Ilomäki