Vanha kansa luki tammikuiset ennusmerkit

Tammikuu – miten ihmeessä tällainen jalopuu on päässyt sujahtamaan supisuomalaiseen vuosikalenteriin? Vastaus tähän(kin) löytyy Kustaa Vilkunan mainiosta Vuotuinen ajantieto -kirjasta. Sana tammi on laajalla hämäläismurteiden alueella tarkoittanut napaa, akselia ja keskipuuta. Samaan tapaanhan tammikuu jakaa pitkän talven kahtia, on sen keskellä. Uskomuksia ja vanhoja tapoja on koottu myös teokseen Vanhat merkkipäivät.Liisa Raipala toimittaja

Vanhan kansan perinteeseen kuului erilaisten ennusmerkkien etsiminen, joilla voitiin vaikkapa povata tulevan kesän säätä ja sitä kautta edelleen viljasatoa. Esimerkiksi kylmän ja kirkkaan tammikuun katsottiin tietävän poutaista ja kuivaa heinäkuuta.

Mielenkiintoa suunnattiin myös esimerkiksi tammikuun ensimmäisen ”suven” eli suojasään sijoittumiseen: siitä 200 päivän päässä laskettiin olevan sadonkorjuun aika. Tammikuun suojasäätä tai vesisadetta katsottiin osassa maata hyvällä, kuten sanonnassa Porin seudulta: ”Mikä tammikuussa sataa, se laariin sataa.”

Vaan mitenköhän tämän ennusmerkin käy näin ilmastonmuutoksen myllertäessä vuodenajat uuteen uskoon? Mitäköhän menneet sukupolvet olisivat sanoneet tällaisesta tammikuusta, kun tuntuu vettä satavan likimain kuun alusta loppuun?

Vaan uskottiinpa tammikuun sään antavan enteitä helmikuun säälle, joten mahtaisiko tämä leuto vuoden alku sittenkin povata kireiden pakkasten lopputalvea: ”Jollei tammikuu pauku, niin kyllä helmikuu helisee”.

Vuoden alun kahdella kuukaudella oli yhteisenä nimityksenä sydänkuut, ja tähän luonnon lepoaikaan oli syytä sijoittaa tietyt työt. Esimerkiksi verkon rihmoista uskottiin tulevan vahvat, kun ne kehrättiin sydänkuulla. Myös tuvan hirret piti Miehikkälästä taltioidun sanonnan mukaan hakata tammi- ja helmikuussa – silloin hirsistä tuli kestäviä. Tammikuussa ja taas elokuussa oli aika siivota huoneet luteiden hävittämiseksi: näin tiineet ludenaaraat eivät olisi päässeet poikimaan.

Talvi oli kovaa aikaa, ja talven selän taittuessa luettiin tarkkaan ennusmerkkejä. Sanontoja liittyy Heikin (19. tammikuuta) ja Paavalin päiviin (25. tammikuuta). Kittilässsä on Heikin päivästä sanottu: ”Puolenyön aikana rusahti, kun talven selkä katkesi.”

Lumi- ja säätilannetta luettiin esimerkiksi Ylöjärveltä tallennetussa sananparressa: ”Jos heikinpäivänä sänget näkyvät, tulee huono heinävuosi, mutta jos lumi ne peittää, tulee hyvä.” Nastolassa taas sanottiin Heikin päivän vesisateen tuovan hyvän viljasadon.

Paavalin päivän pakkasen toivottiin tuovan hyvän heinäsadon, ja aurinkoisen sään tuovan poutavuoden ja hyvän viljasadon. Paavalinpäivän lumipyrystä nähtiin erilaisiakin ennusmerkkejä: Jokioisilla sen ennakoitiin tuovan monta kuollutta, Luvialla hyvää silakkasaalista.

 

Liisa Raipala