Upea luonto ja monipuoliset harrastusmahdollisuudet ovat Jämin vahvuuksia

jämi jämijärvi matkailualueet pohjois-satakunta minne mennä kesällä 2020Jämijärven kunnanjohtaja Markus Ojakoski uskoo Jämin alueeseen.

JÄMIJÄRVI. Jämin alueelta löytyy matkailijalle tekemistä vaikka kuinka paljon. Jämin sydämestä löytyy muun muassa kiipeilypuisto, kovatasoinen frisbeegolf-rata, minigolf, maauimala ja rullasuksirata. Sisäharrastuksina tarjolla on kuntosali, sisäkiipeilyradat, mahdollisuus pallopeleihin ja syksystä kevättalveen hiihtäminen hiihtotunnelissa. Jämin luonto puolestaan kutsuu nauttimaan maisemista, hyvistä retkeilymaastoista sekä marja- ja sienimaista.

Harrastusryhmistä Jämille ovat kotiutuneet muun muassa eri ilmailulajien harrastajat. Koiraharrastajat ovat myös ottaneet alueen omakseen.

Jämin mäeltä löytyy runsaasti majoitustilaa ja ravintola, jossa voi poiketa tankkaamassa harrastusten välillä.

Parhaillaan Jämin alueen matkailun kehittämistä vauhditetaan Jämi-säätiön vetämällä hankkeella. Hanke odottaa lopullista päätöstä 200 000 euron valtionavustuksesta, jolle on alustavasti näytetty vihreää valoa.

Hanketta Jämi-säätiön apuna hoitava kunnanjohtaja Markus Ojakoski toteaa, että Jämin alueella on paljon toimijoita, joiden palvelut on hankkeen myötä tarkoitus saada nykyistä paremmin yhteen ja esille.

Markus Ojakoski ja alueen matkailutoimijoita edustavan Reima Country ry:n toimitusjohtaja Matti Peurala näkevät Jämillä paljon mahdollisuuksia jo nykyisellään, mutta myös kehittämiskohteita.
– Tavoitteena on, että Jämiä käytettäisiin niin paljon kuin se kohteena ansaitsee. Tämä olisi erinomainen paikka esimerkiksi isojen tapahtumien järjestämiseen, kun täällä on lentokentillä hehtaaritolkulla kovaa pohjaa, Ojakoski tuumaa.

Kenttien kova pohja on jo tähän mennessä houkutellut Jämille muun muassa erilaisia autotapahtumia. Maasto tarjoaisi mahdollisuuksia myös esimerkiksi isojen joukkojen telttamajoitukseen, koska Jämin kangasmaastot eivät sateellakaan mene savivelliksi.
– JämiAreenaan voi tapahtumien yhteydessä tukeutua ja hiihtotunneliltakin pystytään jakamaan sähköä esimerkiksi isolle karavaanarijoukolle, Matti Peurala lisää.

 

Parhaan rataluokituksen frisbeegolfia

Jämin vahvuuksiin Ojakoski ja Peurala laskevat upean luonnon.
– Retkeilytaustaisena ihmisenä näen Jämin loistavana kohteena. Maastot ovat todella hyvät ja tarjolla on isompia ja pienempiä laavuja, jotka sopivat erilaisille retkeilyporukoille. Esimerkiksi lapsiperheet voivat tulla tänne retkelle ihastelemaan maisemia ja vaikka uimaan. Kun tuonne mäelle kiipeää, se on jo lapsille elämys, neljän lapsen isä Markus Ojakoski toteaa.

Geopark-hankkeessa Ojakoski ja Peurala näkevät tärkeänä sen, että se takaa ympäristön säilymisen virkistyskäytössä.
– Metsähallituksella ja puolustusvoimilla on painetta maankäyttöön, mutta geopark-hanke edellyttää, että myös muut tarpeet otetaan myös huomioon, Ojakoski muistuttaa.

Hän uskoo, että geokohteet ovat hyvä vetonaula Jämille.
– Koivistonvati ja Uhrilähde ovat mielenkiintoisia kohteita, joita halutaan varmasti tulla katsomaan.

Markus Ojakoski iloitsee Jämin mäen monipuolisesta vapaa-ajan tarjonnasta. Hän toteaa, että hankkeen myötä halutaan koota kaikki tarjonta hyvin esille, jotta matkailijat tietävät, mitä kaikkea mäellä on tarjolla.
– Esimerkiksi alueen 18-väyläinen frisbeegolf-rata on jäänyt vähälle huomiolle. Se on AAA1-rata, mikä on paras rataluokitus Suomessa. Niitä on Suomessa vain seitsemän, Ojakoski muistuttaa.

Maastopyöräily on myös yksi suosituista harrastuksista Jämin kangasmaastoissa. Ojakoski uskoo, että kun matkailija löytää Jämille kerran, hän tulee myös uudestaan. Siksi on tärkeää tietää, mitä kaikkea alueella voi harrastaa.

Keväällä Jämillä aloitettu hanke kestää ensi vuoden kesäkuuhun saakka. Ojakoski ja Peurala uskovat ajan olevan kehittämiseen juuri sopiva, kun kotimaan matkailulle ja luontomatkailulle ennustetaan kasvua koronaepidemian seurauksena.
– Meillä on nyt kaikki mitä kysytään. Haluamme sitouttaa kävijöitä tänne harrastustoiminnalla ja pyrkiä ympärivuotisuuteen, miehet toteavat.

Hankkeelle palkataan kesän aikana koordinaattori, joka alkaa viedä hankkeen tavoitteita eteenpäin.

Hankkeen vetovastuussa on Jämi-säätiö, joka päättää toimenpiteistä. Käytännön työssä on vahvasti mukana Jämijärven kunta.

 

Katri Linnikko