Työ sahalla oli koulupojalle vaarallista

Uuno Rinne sahan kiramolla.

HÄMEENKYRÖ. Sota-aikana Kyröskosken sahalla raskaisiin töihin saivat tarttua myös nuoret, kun moni työikäinen mies oli rintamalla. Sota oli sahan ja koko Suomen historiassa poikkeuksellista aikaa, jota muistelee kyröskoskelainen Jussi Snellman. Hän itse pääsi sahan monesti vaarallisiinkin töihin 13-vuotiaana.
– Olen ylpeä siitä, että pienellä osuudellani olin pitämässä pyörät pyörimässä, Snellman muistelee näin Suomen juhlavuonna.

Ensimmäinen hänen tehtävänsä oli olla niin sanottuna nuijapoliisina sahan lautatarhalla, jonne sahalta tullut puutavara pinottiin kuivumaan tapuleihin.

Timinsaaren nokkaa kiersi puutavaran kuljetuksiin tarkoitettu junarata, ja tapuleista kuiva tavara lastattiin Pässiksi kutsutun junan kyytiin ja kuljetettiin alalaivarantaan Siuroon kuljetettavaksi.

Hammaren saha 1940-luvulla.

 

Nuorempia kiusattiin armotta

Nuijapoliisin tehtävänä oli tapulin päällä seisten nuijia isolla puunuijalla puutavarapinon kulmia suoriksi.
– Työ oli erittäin vaarallista. Tapulit olivat noin 7 metriä kanttiinsa ja yhtä korkeita. Putoamisvaara oli suuri. Työtä tehtiin usein talvella, ja puut olivat liukkaita. Vaara kasvoi, kun me pojat teimme tapuleihin katot laudasta. Oli suorastaan ihme, että emme sieltä pudonneet. Työsuojelusta ei ollut tietoakaan, Snellman muistelee.

Tarhalla oli töissä myös isompia poikia, jotka eivät vielä olleet lähteneet sotaan. Snellmanin kuvailee heidän mielipuuhakseen kaikenlaista kiusantekoa.
– Erittäin hauskaa heistä oli heittää meidän työkalumme eli iso puunuija kauas lumihankeen.

Nuorempien piti olla varuillaan myös, ettei joutunut kaikkein nöyryyttävimmän kiusaamisen kohteeksi, johon kuului se, että vanhemmat pojat pakottivat laskemaan housut alas.

Erään tempauksen jälkeen kaikki pojat olivat saaneet sahalta lopputilin, mutta töihin pääsi pian takaisin.

Snellman tiesi sahanjohtaja Rantahalmeen kalastavan innokkaasti pitkälläsiimalla, jonka koukkuihin kiinnitettiin syötiksi kasiaisia eli kastematoja.
– Keräsin kasiaisia sadeilmalla kannullisen ja vein hänelle. Samalla kysäisin, voisiko päästä sahalle töihin. Rantahalme vastasi: Mene aamulla työnjohtaja Jokisen puheille ja sano, että olen lähettänyt.

Hammaren sahan kiramon alla.

 

Saha oli merkittävä työnantaja

Toinen Snellmanille tutuksi tullut työpiste oli saha, mutta ei kuitenkaan alkupään raamisahojen ja sirkkeleiden parissa.

Poikien tehtävänä oli ottaa vastaan valmista sahatavaraa, nostaa kärryihin ja työntää lautatarhalle.
– Märät lankut olivat todella painavia, ja työ oli raskasta monille pojille. Ihan äärirajoilla työskenneltiin. Konttorissa sahalla työskennellyt vanhempi mies Erkki Lamminen sanoi joskus vuosia myöhemmin, että kyllä hänen tuli teitä poikia sääli.

Snellmanille sattui tässä työssä vakava onnettomuus, kun eräs pojista työnsi laudalla tahallaan lähistöllä työskennelleen tytön nurin.
– Tunsin kuin huumaavan iskun selässäni, kun rautapokaran hamarapuoli iskeytyi siihen. Ei tästäkään tehty mitään tutkimusta, sairastelin vain muutaman viikon.

Lohduttomalta tuntuu Snellmanin kertomus siitä, mitä sodan ja pula-ajan heikko ravitsemus saattoi aiheuttaa.
– Ei meistä juuri kukaan välittänyt. Yksi toverini, Veikko Virtanen, valitteli huonoa oloaan. Hän ei tullut enää työhön, tuli vain suruviesti: Veikko on kuollut.

Saha ylipäätään on ollut merkittävä työpaikka paikkakunnalle.
– Se oli tuolloin nuorille oikeastaan ainoa työpaikka, johon pääsi aina työhön ja josta sitten ponnistettiin tehtaalle tai muualle, monet hyvin merkittäviinkin asemiin.

Liisa Raipala