Toinen aalto ei vain tule

Pääkirjoitus 6.8.2020

Kesän kääntyessä syksyä kohti esiin nousevat tutut pelot viime keväältä. Koulut, päiväkodit ja työpaikat täyttyvät. Ihmiset palaavat ulkomaanlomiltaan. Suuret yleisötapahtumat sallitaan likipitäen samaan aikaan. Samalla aikaa tartunnat ovat lähteneet hiljalleen nousuun muutaman kuukauden mittaisen hengähdystauon jälkeen. Ulkomailta kaikuu terveisiä ennätysmäisistä tartuntaluvuista ja Euroopankin sisällä joissakin maissa puhutaan jo toisesta aallosta. Tuleeko koronavirusepidemiasta toinen aalto? Meneekö kaikki taas kiinni?

Yhdestä asiasta voi olla varma: Itsekseen se ei vain ”tule”. Jos koronatapaukset yleistyvät, se ei ole hallitsemattoman vyöryn ja aallon tulosta, vaan suoraa seurausta jokaisen meidän tekemistä päätöksistä. Toinen aalto tehdään tai se ollaan tekemättä.

Keväästä on opittu monta läksyä. Viruksesta tiedetään nyt paljon enemmän kuin vuoden alussa. Tiedetään esimerkiksi, että tartuntariski on suurempi sisä- kuin ulkotiloissa ja että altistumiseen vaaditaan todennäköisesti yli kymmenen minuutin aika. On kehitetty toimivia pikatestejä ja syyskuussa käyttöön tulee toivottavasti suosituksi osoittautuvat älypuhelinsovellus, joka ilmoittaa mahdollisesta altistuksesta. Koronavirus on tehokas leviämään, mutta monella pienellä yhteisellä toimella voimme toivottavasti pystyä välttämään kevään kaltaiset poikkeustilat ja pakkosulut. Toisaalta myös hoitokeinot ovat kehittyneet. Sairaaloissa on edelleen hyvin rauhallista. Tätä kirjoittaessa koronaviruspotilaita on kuusi potilasta, tehohoidossa yksi.

THL kertoi ottavansa loppuviikosta kantaa kasvomaskisuositukseen. Sitä tulee kuunnella tarkalla korvalla myös pääkaupunkiseudun ulkopuolella, vaikka ajatus kasvomaskeista metsän keskellä tuntuukin monesta kummalliselta. Tuskin itsekään suojaan kasvojani iltalenkille pellon laitaan, mutta massatapahtumissa ja julkisissa liikennevälineissä lisäsuojasta itselle ja muille olisi varmasti hyötyä.

Muuten ohjeet eivät ole juuri muuttuneet edellisestä kerrasta: Kotoa ei pitäisi poistua sairaana, ei edes ”varmasti tavallisessa nuhakuumeessa”. Koronavirustestiin otetaan nyt matalalla kynnyksellä, joten oireita epäilevän tulisi vähintäänkin ottaa yhteyttä omaan terveydenhoitoyksikköön. Yski hihaan ja vältä kättelyä. Jos sinut on kehotettu omatoimiseen karanteeniin, noudata ohjetta.

Ja herran tähden, pestään niitä käsiä. Harvoin näin suurta taistelua on voitu voittaa niin pienellä toimella.

 

Nina Ylinen
tuottaja