Tervetuloa uusi vuosikymmen!

Pääkirjoitus 9.1.2020

 

Uuden vuosikymmenen alkaminen sai sosiaalisessa mediassa monet pohtimaan, mitä edellinen kymmenvuotisjakso piti sisällään. Vuosikymmeneen mahtuu usein jo monenlaista elämäntapahtumaa hyvine ja huonoine käänteineen. Taaksepäin katsoessa on hyvä käyttää hetki sen miettimiseen, mitkä asiat ovat kuluneina vuosina tuoneet elämään hyvää oloa, iloa tai levollisuutta. Niistä ei ole syytä luopua uudenkaan vuosikymmenen edessä. Monesti harrastukset ovat arjessa yksi elementti, joka tuottaa iloa ja virkistää. Harrastukset myös monesti säilyvät vuodesta toiseen.

Harrastustarjonnassa kansalaisopistot ovat seudullamme iso tekijä. Tarjolla on tänäkin keväänä kymmeniä kursseja niin kuvataiteen, käsitöiden, tanssin, liikunnan, kielten kuin musiikinkin saralla.

Tärkeä hyvänolon lähde monelle on myös ympäröivä luonto. Lukuisien tutkimusten mukaan luonnossa liikkuminen laskee stressiä, kohentaa mielialaa ja rentouttaa. Meidän seudullamme luonto on läsnä joka puolella. Metsien ja vehreyden lisäksi tarjolla on paljon vesistöjä, joiden maisemista nauttia ja joissa harrastaa kesällä veneilyä ja jäiden tulon jälkeen vaikkapa pilkkimistä.

Yksi nouseva harrastus viime vuosina on ollut avantouinti, jonka harrastajat kokevat esimerkiksi vähentävän stressiä ja palauttavan elimistöä rasituksesta. Hämeenkyrössä Kauhtuan saunalla avantouinnin suosion nousu näkyi viime vuonna siten, että kylmistä kylvyistä kävi nauttimassa vuoden aikana yli 10 000 kävijää.

Tuttujen iloa ja hyvinvointia tuovien tapojen jatkaminen uudelle vuosikymmenelle kannattaa. Toki voi olla hyvä miettiä sitäkin, olisiko joitain tapojaan syytä uudistaa. Oivan toimituksessa jatketaan lehden tekoa muuten tuttuun tapaan, mutta uuden vuosikymmenen kunniaksi alkuvuodesta Oiva saa uuden ulkoasun. Ensimmäiset uudet sivut on jo suunniteltu, mutta viimeistelyjä tehdään vielä. Teille lukijoille uudistunut Oiva esitellään helmikuussa.

 

Katri Linnikko

päätoimittaja