Täpötäysi katsomo eli mukana Baddingin tarinassa

Badding Marko Lämsä Jussi SeloMusikaalissa Baddingia esittää Uniklubi-yhtyeen keulakuva Jussi Selo. Elviksen roolissa on tangokuningas Marko Lämsä.

Terhi Palonen

IKAALINEN. – Tämän voisi katsoa kolmannenkin kerran, niin hyvä esitys on. Näin tuumasivat Päivi ja Jari-Arvi Mäkelä viime perjantaina Ikaalisten Kylpylän kesäteatterissa ensi-illan saaneen Badding -musikaalin jälkeen.

Jyväskyläläinen pariskunta tuli katsomaan musikaalia varta vasten. He olivat nähneet esityksen Tampereella parisen vuotta sitten.
Jussi Selo on ilmetty Badding. Hänen laulunäänensä ja eleensä ovat täyttä Baddingia. Musikaali on täyden kympin arvoinen, monia muitakin musikaaleja nähneet Mäkelä sanoivat.

Yksin ei Mäkelän pariskunnan tarvinnut musikaalista nauttia. Kylpylän Wanhan ravintolan seinät pullistelivat väestä.

Jokainen tuoli oli käytössä. Ohjaaja Petri Lairikko kertoi, etteivät kaikki halukkaat mahtuneet ensi-iltaan. Ei hätää, lisää näytöksiä on vielä tulossa.

Musikaali kertoo hienolla tavalla yhdestä Suomen merkittävämmästä musiikkilegendasta. Badding oli ujo ja kiltti, mutta helposti loukkaantuva, joskus oikuttelevakin. Lavakarismaa ja tulkitsemisen taitoa oli enemmän kuin riittävästi.

Sankarin ulkonäköä Badding ei saanut, mutta ihailijoita hänellä riitti, ja aika monta tyttöystävääkin.

Keikkatahti uuvutti esiintymispelkoisen miehen. Alkoi juominen ja ongelmat alkoivat kasaantua. Sairaus vie Baddingin hautaan vain 39-vuotiaana. Voi vain arvailla, jos laulaja olisi saanut elää kauemmin, kuinka suuri hänen musiikillinen tuotantonsa olisikaan.

 

Kappaleet soivat esikuvilleen uskollisina

Musikaali etenee tasaisesti, tarina ja musiikki juontuvat hyvin yhteen. Vaikka Baddingin mahtava musiikki on pääasia, käsikirjoittaja Katariina Leino on jättänyt juonelle sopivasti tilaa. Pääosan esittäjä Jussi Selo tavoittaa hienolla tavalla Baddingin nykivän olemuksen ja upean laulujen tulkinnan.

Hienosti rooleissaan ja lauluissaan onnistuvat myös muut tekijät: Baddingin tyttöystävät Piritta Lumous ja Elisa Lairikko, M.A. Nummisena esiintyvä Jaakko Seppä sekä Elvistä, Topi Sorsakoskea ja Timo Kojoa taitavasti esittävä Marko Lämsä.

Huippusuorituksen tekee Jussi Ojasen orkesteri. Baddingin tutuksi tekemät biisit soivat puhtaasti.

Ikaalilainen Juhani Hakala tunnustautuu Baddingin musiikin suureksi ystäväksi.
– Hienoa nähtävää ja kuultavaa. Ammattilaiset ovat asialla, Hakala sanoi jo musikaalin väliajalla.

Myös parkanolaiset Taina ja Juha Kalliokoski olivat hyvin tyytyväisiä musikaalin antiin.
– Saimme kuulla kaikki Baddingin iki-ihanat kappaleet loistavien esiintyjien tulkitsemana. Ensin vähän jännitti, toimiiko ravintolatila tällaisessa esityksessä, mutta hyvin se toimi, pariskunta kertoi.
– Hieno muistoteos laulaja Somerjoelle, huikkaa katsomosta lähtevä mies.