Takatalvi saapui – liikenneonnettomuuksia ja sähkökatkoja

vt3 kolmostie luhalahtiKolmostiellä Luhalahden kohdalla lunta oli maassa vielä puolenpäivän jälkeen. Kuva: Liikenneviraston kelikamera

OIVASEUTU. Kesärenkailla ei juuri nyt kannata lähteä liukastelemaan. Lumisade hankaloittaa liikennettä seudulla etenkin Ikaalisten pohjoispuolella, jossa lunta ehti aamusta tulla reilusti.

Ilmatieteen laitoksen mukaan lunta on luvassa jopa 15 – 30 senttimetriä lumikertymiä. Myös voimakas puuskittainen tuuli voi aiheuttaa yksittäistä vahinkoa. Lisäksi kertynyt tykkylumi saattaa katkoa sähköjä.

Ikaalisissa lumisateen alkamisen jälkeen on sattunut jo muutama pieni liikenneonnettomuus. Jämijärvellä sen sijaan on kirjattu ylös lukuisia pieniä vahingontorjuntoja, jotka usein tarkoittavat esimerkiksi kaatumassa olevia tai kaatuneita puita. Pirkanmaalla on voimassa huonon ajokelin varoitus lumisateen vuoksi.

Myös sähköjä on katkennut. Leppäkosken Sähköllä oli Ikaalisten alueella sähköttömänä puolen päivän aikaan reilu sata ihmistä.

Sää kirkastunee viimeistään keskiviikoksi. Vielä tiistaina sekä Hämeenkyröön että Ikaalisiin on ennustettu lumi- tai räntäsadetta.

 

Nina Ylinen