Susi liikkui Ikaalisten keskustan liepeillä – katso videot!

Jani Mansukoski tallensi suden kännykällään 11. helmikuuta Ikaalisten Nesteen pihassa.

IKAALINEN. Ikaalisten keskustan liepeillä liikkui susi tiistaina iltapäivän mittaan. Sudesta on levinnyt Mikael Päiväniemen kuvaama video sosiaalisessa mediassa (katso alta). Petoyhdyshenkilö Tuomo Kivimäki kertoo saaneensa useita havaintoja kolmostien ja Ikaalisten keskustan välissä liikkuneesta sudesta.
– Ensimmäinen puhelu tuli noin 11.30 ja havainto oli Oikotieltä. Sen jälkeen olen saanut videon ja kuvan jäljestä. Kyllä se kaikkien havaintojen perusteella susi on, Kivimäki sanoo.

Sittemmin luontokappale on poistunut keskustan läheisyydestä metsään. Poliisi kertoo saaneensa eläimestä useita havaintoja, ja sutta on yritetty jäljistää niiden perusteella. Eläimen jäljille ei kuitenkaan ole toistaiseksi päästy.

Havaintoja sudesta tuli muun muassa Kolmen airon alueelta, Ikaalisten Nesteen läheltä ja sisääntulotien varrelta.
– Se tuntui menevän edestakaisin osaamatta päättää, mennäkkö kylälle vai ei, Kivimäki sanoo saamiensa havaintojen perusteella.

Havaintoja tehtiin lähimmillään alle kilometrin päässä Valkean ruusun koulusta. Tästä syystä koululla olevat lapset pidettiin sisätiloissa, eikä heitä päästetty kotiin ilman huoltajaa tai muuta kuljetusta. Kello 14.30 koulu tiedotti, että lasten kulkeminen on taas turvallista, sillä susi on poistunut metsään.

Susi on saattanut liikkua Ikaalisten keskustan liepeillä jo maanantaina. Mauri Toivola ulkoilutti Viekka- ja Kartsa-koiria Rahkosenmäessä maanantaina iltapäivällä.

– Katselin, että oli isoja tassunjälkiä sellaisissa kohdissa, missä lunta oli vielä jäljellä. Koiratkin olivat eri tavalla valppaina kuin tavallisesti, Toivola sanoo.

Video: Mikael Päiväniemi

Myös samassa paikassa liikkunut Tuomas Anttila sai kuvattua eksyneen suden autostaan.

Video: Tuomas Anttila

 

 

 

Tuukka Olli

Uutinen päivittyy.