Surullisten joululaulujen maa

Nyt kun laatikot alkavat jo vähän ällöttää, konvehtirasioissa on jäljellä vain ananaskonvehteja ja sukulaisten kanssa on mennyt hermot ainakin kerran, voi katsella vuotemme suurinta juhlaa hieman kriittisin silmin.

Pohdittavaa olisi monessakin perinteessä, mutta ei puututa muuhun kuin joululauluihin. Luoja tietää, että niissäkin riittää perkaamista. Asia tuskin tulee yllätyksenä. Kukapa ei olisi kuullut äärimmäisen surullista tarinaa Varpunen jouluaamuna -klassikon takana? Tai sitä, miten suomalaisten mielestä kauneimmaksi joululauluksi valittu Sylvian joululaulu kertoo paitsi sokaistusta häkkilinnusta, joka luulee elävänsä ikuisessa yössä ja laulaa kaunista lauluaan tietämättä, että houkuttelee lajitovereitaan metsästäjien ansaan. Että hoh hoh, hyvää joulua kaikille.

Vaan on niitä muitakin. Jopa kauniissa “Tulkoon joulu” -kappaleessa maristaan siitä, miten ankeaa kaikki on ja toivotaan edes pientä breikkiä. Turha luulo. Uneton, depressiivinen tonttu vaeltelee ympäri taloa ja tuijottaa nukkuvia lapsia. Heitteille jätetty Jeesus-lapsi ei pelkästään palellu, vaan jopa hukkuu hankeen. Lapsi vietttää joulua äitinsä haudalla. Kaikkein positiivisin mahdollisuus on olla äidin porsas (sinä ja minä) – siis se sama, joka ensin lihotetaan ja sitten nostetaan jouluntähdeksi ehdottomaksi vatsahappojen sekaan. Jos ei mitään muuta, niin ainakin mollissa vedetään. Iloisetkin toivotukset saavat erikoisen sävyn, kun niitä huokaillaan surumielisessä sävellajissa. Tuoreemmissa vedoissa lauletaan mummosta, joka viettää joulua yksin pohjoisessa eikä pääse edes ulkoilemaan, kun tie on niin jäinen.

Vaikka joulun tietäisi olevan iloinen, kohta odottaa synkkyys. Äärettömän kaunis Tuikkikaa oi joulun tähtöset päätyy sekin muistuttamaan, että iloitse nyt toki kun vielä voit. ”Kerran loppuun satu joulu saa, suru säveliä sumentaapi. Kerran silmän täyttää kyyneleet, virtaa vuolahina tuskan veet. Siks oi tähtisilmät loistakaa.” Kaiken kruunaa tietenkin kaikkien jouluntoivotusten klassikko: hetken kestää elämä ja sekin synkkä ja ikävä. Ihme, ettei se lue jokaisen joulukortin kannessa.

No, jos katsoo ikkunasta mustanmärkää maisemaa, ymmärtää kyllä vähän paremmin tätä suomalaisten mielenlaatua. Kuulemma suurin osa vanhoista, hartaista joululauluista on syntynyt vaikeiden kato- ja nälkävuosien aikakaudella. Silloin ei kauheasti hippastella kuusen ympärillä.

Näillä sanoilla julistan joululaulukauden päättyneeksi. Onneksi uudestavuodesta ei ole tehty kovin montaa kappaletta.

 

Nina Ylinen