Suksimatkailun mahdollisuudet

Viime vuosina talvet eivät ole lumisuudellaan loistaneet, mikä on koetellut sekä talvisen ulkoliikunnan ystäviä että seudun perinteisen laturetken, Pirkan Hiihdon järjestäjiä. Vaikka hiihdin ensimmäisen pirkkani vasta kolme vuotta sitten ja perinteisen tyylin laturetkitaaperrusta on takana vasta kahden osallistumisen verran, tunnen syvää myötäharmitusta tapahtuman kohtaamista vastoinkäymisistä.

Pirkan 60-vuotisjuhlahiihto vuonna 2014 jouduttiin perumaan, samoin kävi viime vuonna. Pienenä ihmeenä voi pitää viimevuotista Reppu-Pirkan järjestämistä Niinisalon-Jämin maastoissa, mihin saatiin lumen niukkuudesta huolimatta kohtalaiset ladut aikaiseksi. Toki reitti oli normaalia lyhyempi, vajaat 60 kilometriä.

Nyt lumitilanne näyttää varsin hyvältä, mutta uutena kantona kaskessa on sitkeä koronapandemia, jonka hillitsemiseksi viranomaiset ovat määränneet kokoontumisrajoituksia. Pirkan Hiihdon kohtalona näyttää jälleen olevan peruuntuminen, tällä kertaa kulkutaudin vuoksi.

Vaikka en kyseisen laturetken järjestäjätahoihin kuulu, niin löysään hirteen voisi tasapuolisuuden vuoksi välillä mennä roikkumaan joku muukin kuin Pirkan Hiihto. Erityisen pahalta tapahtuman todennäköinen peruuntuminen tuntuu siksi, että alkuvuoden aikana Pirkan uralla lentokentän ja Vatulan välillä on käynyt melkoinen vilske. Useampikin kanssahiihtäjä on pannut merkille, että ladulle on ilmaantunut runsaasti uusia harrastajia.

Pirkan ura kulkee läpi UutisOivan levikkialueen ja lupaavalta näyttävänä lumitalvena seudun kunnissa kannattaisi miettiä, onko liki 90 kilometrin hiihtovaellusreitti täällä eteläisessä Suomessa riesa vai mahdollisuus.

Mitäpä jos Pirkan Hiihdon vieroitusoireista kärsiville ja muille murtomaahiihdon ystäville järjestettäisiin tänä talvena mahdollisuus omatoimiseen laturetkeilyyn pitämällä Pirkan ura hiihdettävässä kunnossa läpi talven, jos vain lumitilanne sen mahdollistaa.

Kelvollinen latu-ura Tampereen Lamminpäästä Kyröskoskelle ja edelleen Jämille tai Kankaanpään Kuninkaanlähteelle asti avaisi kirjaimellisesti uusia suksimatkailumahdollisuuksia seudulle. Urheiluhulluus ei ole maailmassa vähentynyt, vaikka korona on monen lajin kilpailu- ja harrastustoimintaa haitannut.

Siksi uskon, että Pirkan uran pitäminen hiihtokunnossa viikonloppuisin saisi aika monta murtomaahiihtoriippuvaista kokeilemaan tänä talvena tee se itse -Pirkan Hiihtoa. Ja vaikka koronavarotoimet estäisivätkin varsinaisen massahiihtotapahtuman järjestämisen, niin ei hätää. Järeämmän ruhon omaavalle suksijalle jokainen hiihto on tavallaan massahiihto.

 

Sakari Ilomäki
harmittelee Pirkan Hiihdon kohtaamia toistuvia vastoinkäymisiä