Seudulla ei todettuja koronatapauksia

koronaInfektioaikana omaa tartuntariskiä voi pienentää pesemällä käsiä vedellä ja saippualla.

OIVASEUTU. Koronavirusepidemia ei ole vielä levinnyt Hämeenkyröön tai Ikaalisiin, ainakaan virallisten lukujen mukaan. Tiistaiaamuun mennessä kummassakaan kunnassa ei ole havaittu yhtään laboratoriovarmistettua koronavirustartuntaa. Tiedossa on toistaiseksi vain yksi virukselle altistunut.

– Väestö näyttää suhtautuvan asianmukaisesti varotoimiin ja rajoituksiin, ylilääkäri Tuomas Parmanen kiittelee.
– (Hämeenkyrön) Terveyskeskuksessa tämä näkyy niin, että potilaat ovat itse peruneet kiireettömiä aikojaan, eikä terveyskeskukseen ei hakeuduta kovin herkästi paikan päälle.

Kaikkia tapauksia ei tutkita THL:n ohjeiden mukaisesti, mutta myöskään muita hengitysinfektiotauteja ei ole havaittu poikkeuksellisen suuria määriä. Liikkeellä on nimittäin liki jokakeväiseen tapaan myös esimerkiksi rota-virusta ja kausi-influenssaa.
– Tällä hetkellä hengitysinfektio-oireisten määrä ei vaikuta poikkeavan suurelta, vahvistaa ylilääkäri Tiina Salminen Ikaalisita.

Suhteellisen rauhallinen tilanne ei tarkoita, että koronavirus olisi väistänyt kunnat. Molemmissa terveyskeskuksissa valmiutta pidetään yllä.

– On arvioitu, että epidemia etenee Pirkanmaalla nyt 1-2 viikon sisällä merkittävästi. Kuluneen viikon sisällä Hämeenkyröä koskien tilanne ei ole vielä muuttunut juurikaan, Parmanen kertoo.

 

Ei matkoja Uudellemaalle

Hämeenkyrön kunta tarkensi eilen iltapäivällä ohjeistustaan työntekijöiden osalta. Kunnan työntekijöille annettiin vakava suositus pidättäytyä kaikista matkoista Uudenmaan alueelle. Välttämättömien tai jo-tapahtuneiden käyntien jälkeen työntekijän on jäätävä etätyöhön viiden päivän ajaksi.

Myös kuntalaisia kehotetaan välttämään matkustamista Uudenmaan alueelle.

Pirkanmaalla on todettu nyt yhteensä 46 laboratoriokokein varmistettua koronatartuntaa. Eilen maanantaina tartuntoja kirjattiin kolme, tänään tiistaina kahdeksan.

 

Nina Ylinen