Seitsemisessä tehty luvattomia nuotioita

Ei näin. Metsähallitus kuvasi luvattomia nuotiopaikkoja suojelualueilla. Kuva: Metsähallitus / Johanna Väkeväinen.

IKAALINEN, YLÖJÄRVI. Metsähallituksen erävalvonta kertoo kiinnittävänsä nyt erityistä huomiota retkeilijöiden sytyttämiin avotuliin. Koronaepidemian aiheuttamat poikkeusolot ovat lisäänneet luonnossa liikkujien määrää, mutta samalla lieveilmiöt – kuten roskaaminen ja luvattomat nuotiot – ovat kasvaneet sitä mukaa.

Puistonjohtaja Tuula Peltonen Metsähallituksen Luontopalveluista valittelee sitä, että kaikkein kauneimmilla alueilla kansallispuistoissa on leiriydytty ja poltettu nuotioita luvattomilla paikoilla esimerkiksi järvien rannoilla ja kallioilla.

– Viime viikkoina nuotiot ovat roihunneet esimerkiksi Seitsemisen kansallispuiston nuotiopaikoilla ruohikkopalovaroituksesta huolimatta, Peltonen kertoo.

Kuivassa maastossa tuli leviää helposti ja uhkaa kanssaretkeilijöiden ja alueen asukkaiden lisäksi arvokkaita luontotyyppejä, lajeja, elinympäristöjä, maisemia ja retkikohteita. Ilmojen viilennyttyä metsä- ja ruohikkopalovaroitukset eivät ole juuri nyt voimassa, mutta päiväkohtaisen tiedon tarkistaminen on retkeilijän itsensä vastuulla.

Ruohikkopalovaroituksen aikaan tulenteko on sallittua Seitsemisessä ainoastaan hormillisissa keittokatoksissa luontokeskuksella tai Kirkaslammella. Kuollut heinikko ja maassa olevat kuivat lehdet ovat syttymisherkkiä ja tuulinen sää saa mahdollisen tulen leviämään nopeasti

 

Luvattomasta nuotiosta päiväsakkoja

Metsähallituksen erävalvonta muistuttaa, että avotulen teko vaatii aina maanomistajan luvan. Ylitarkastaja Juha Ahonen Metsähallituksen Eräpalveluista sanoo, että luvattomasta nuotiosta seuraa keskimäärin kuusi päiväsakkoa.
– Luonnonsuojelualueella kyseessä on luonnonsuojelurikkomus ja rangaistus on kovempi, keskimäärin 12 päiväsakkoa, Ahonen sanoo.

Suurimmat ongelmat valtion alueilla ovat olleet juuri luonnonsuojelualueilla.