Seitsemisen poluilla juostaan jo viidettä kertaa

polkujuoksu seitseminenKuva: Ikaalisten Nouseva-Voima

IKAALINEN, YLÖJÄRVI. Seitsemisen kansallispuiston poluilla juostaan jälleen sunnuntaina elokuun 9. päivä. Ikaalisten Nouseva-Voima järjestää polkujuoksun kansallispuiston maisemissa viidettä kertaa. Tapahtumapaikka on Koveron perinnetila.

Kilpasarjassa matka on 19 kilometriä. Reitti noudattelee Seitsemisen Seitakierroksen reittiä. Kymmenen ja kuuden kilometrin reitit poikkeavat kilpareitiltä parin kilometrin jälkeen Kirkkaanlamminkankaalta. Kympillä mennään Seitsemisjoen tuntumassa kulkevaa polkua, jossa juostaan myös pitkospuita pitkin. Muutaman kilometrin jälkeen liitytään takaisin pidemmälle reitille kohti Multiharjua, josta tullaan maaliin. Kuuden kilometrin reitillä lähdetään Haukilammilta kohti Koveroa.

Tapahtuman pisimmällä reitillä on kolme huoltopistettä. Lyhyemmillä reiteillä löytyy yksi huoltopiste.

Tapahtumaan otetaan mukaan 300 ensimmäistä ilmoittautujaa.