Sarkinrannan tontteihin asetetaan pysyvä alennus

Ikaalisissa on myytävänä muun muassa omakotitontteja Sarkki-Kyrösjärvi alueella.

IKAALINEN. Lapsiperheille annetaan edelleen kaupungin tonteista 10 prosentin alennus jokaista alaikäistä lasta kohti. Lisäksi Sarkinrannan tonttien hintoja alennetaan pysyvästi. Näin linjasi kaupunginhallitus, joka käsitteli konkreettisia keinoja asukaskehityksen tukemiseksi.

Tämän vuoden alusta vauvan saaneet ikaalilaiset perheet ovat saaneet kaupungilta niin sanotun perhepakkauksen, ja tätä jatketaan ensi vuonnakin. Perheet voivat joko valita valokuvaamolahjakortin perhekuvaukseen, kylpylän perhelipun illallisineen tai kaupungin tarjoaman lastenhoidon, johon kuuluu kaksi kolmen tunnin hoitokertaa. Lisäksi pakkaukseen tulee ikaalilaisten yritysten tavaroita ja palveluita.

Lisäksi toisen asteen opiskelijoita halutaan sitouttaa paikkakunnalle erilaisilla paikkakunnan vetovoimaisuutta lisäävillä toimilla. Tämä voidaan toteuttaa esimerkiksi yritystoimintaa ja asumispalveluita edistävällä hankkeella. Kaupunginhallitus linjasi, että asukaskehitystä edistäviä toimenpiteitä toteutetaan mahdollisuuksien mukana myös muissa yhteyksissä.

 

Liisa Raipala