Riskiryhmiin kuuluvat pääsevät nyt aamuvarhain kauppaan

Hannele Suoranta ja Seppo Kallio-Kujala pitävät hyvänä asiana sitä, että riskiryhmiin kuuluvat voivat asioida kaupassa ruuhka-aikojen ulkpuolella varhain aamulla.

IKAALINEN. Kauppakeskus Kompin parkkipaikalla oli jo aamuseitsemältä perjantaiaamuna useita autoja. K-Supermarket Kompin ovet avautuvat koronavirusepidemian takia nyt poikkeuksellisen aikaisin.
– On hyvä asia, että voi asioida kaupassa rauhallisena aikana. Kuulun itsekin riskiryhmään, koska olen 75-vuotias ja lisäksi vaimoni omaishoitaja, kertoo Keijo Heino.
– Olen itse hyvässä kunnossa, mutta kotiin ei pidä tauteja tuoda, hän huomauttaa.

Heinon perheessä karanteeniarki on kulunut rauhallisesti.
– Viihdymme hyvin kotona, emme muutenkaan paljon reissaile. Vaimon avustaja on ollut tämän viikon talvilomalla. Hän on saanut luvan tulla ensi viikolla töihin, Heino kertoo.

 

Keijo Heino kävi kaupoilla varhain aamulla. – Ostan kerralla nyt vähän enemmän, kertoi yli seitsemänkymppinen vaimonsa omaishoitajana toimiva Heino.

 

 

 

 

Hannele Suoranta ja Seppo Kallio-Kujala pitävät erityisen hyvänä asiana mahdollisuutta asioida kaupassa ruuhka-aikojen ulkopuolella. Molemmat ovat yli seitsemänkymppisiä.
– Tässä tilanteessa ostamme kerralla vähän enemmän ruokatavaraa, lähes viikoksi.

Karanteeni kotona ei ole pariskuntaa passivoittanut.
– Kotona riittää aina puuhaamista. Lenkkeilemme paljon. Vesijumppien loppuminen toki hieman harmittaa, Suoranta sanoo.

Paitsi ihmisten terveyteen liittyvät asiat, pariskuntaa huolestuttaa erityisesti koronan vaikutukset pienyrityksiin.
– Yrittäjille tämä on kohtuuttoman kovaa, he sanovat.

 

Mirja Jokinen ajeli aamuvarhaisella kauppaan Pukarasta.

 

Pukarasta kauppaan aamuseitsemältä ajeli Mirja Jokinen.
– Riskiryhmään kuulutaan, olen hieman yli seitsemänkymppinen, Jokinen huikkasi.

Hän pitää hyvänä kaupan palvelua, jossa aamuaikaa asiointiin tarjotaan riskiryhmiin kuuluville.
– Tavaraa ostan nyt kerralla viikon tarpeisiin. Pakastimesta ja jääkaapista löytyy syötävää pidemmäksikin ajaksi. Toki täytyy kaupassa jatkossakin käydä, ainakin maitoa ostamassa, Jokinen kertoo.

Jokisen pariskunnan aika kotona karanteenissa on sujunut hyvin.
– Esimerkiksi pankkiasiat hoidan tietokoneella. Puuhaa riittää kotipiirissäkin. Tehdään puuhommia ja ulkoillaan, Jokinen kertoo.
– Haluamme tarjota riskiryhmille rauhallisen asiointimahdollisuuden ennen kuin kauppa aukeaa muille. Koska illalla kauppa siivotaan ja paikat puhdistetaan, paikat ovat aamulla puhtaat, ja se on tärkeää myös riskiryhmiin kuuluville asiakkaille, kertoo kauppias Sirpa Rintamäki.

Seudun kaupoista erikoisaukiolon on ottanut käyttöön myös K-Supermarket Hämeenkyrö.

Lisäksi esimerkiksi S-marketeissa toivotaan, että riskiryhmät olisivat asioinnissa etusijalla kaupan ensimmäisen tunnin aukioloaikana.

 

Terhi Palonen

 

Päivitetty 23. maaliskuuta 2020 kello 14.58