Rikkaat tikun nokassa

Hiljattain julkaistiin Anu Kantolan ja Hanna Kuuselan teos Huipputuloiset. Kirja on monivuotisen tutkimustyön tulos, ja haastattelututkimuksen tuloksia esiteltiin laajasti Helsingin Sanomien artikkelissa jo muutama päivä ennen kirjan julkaisua.Sakari Ilomäki kolumni

Tutkijat olivat haastatelleet 90 Suomen suurituloisimpaan promilleen kuuluvaa henkilöä ja hyvin pian HS:n jutun ilmestyttyä alkoi sosiaalisessa mediassa kuhina, että suurituloisten mielipiteistä maalataan valheellista kuvaa.

Kritiikin kärkenä oli, ettei haastateltujen joukko ole riittävä otos huipputuloisista, eikä haastateltujen näkemyksiä ja mielipiteitä siksi voi yleistää kaikkia huipputuloisia koskeviksi.

Tutkijat eivät tätä yleistystä teekään, mutta superrikkaiden maineesta huolestuneet kriitikot eivät nähtävästi jaksaneet lukea kirjaa, jossa on yli 300 sivua. Tutkijat oli mukavampi leimata asenteellisiksi vain lehtijutun ja muutamien kirjasta poimittujen lainausten perusteella.

Tutkimuksen herättämä keskustelu toistaa ennakoitavaa asetelmaa, jossa (some-keskustelun hengessä reippaasti yleistäen) elinkeinoelämän edunvalvojat puolustavat huipputuloisten näkemyksiä ja korostavat jyrkimpien mielipiteiden olevan vain yksittäistapauksia.

On toki kiinnostavaa päästä tirkistelemään huipputuloisten suomalaisten mielipiteitä, vaikka niiden sisältö on oikeastaan aivan mitätön sivuseikka. Tai olisi, elleivät huipputuloiset olisi erittäin merkittävästi mukana elinkeinoelämän ja bisnesmaailman etujärjestöissä.

Tämä tutkijoiden tekemä havainto on mielestäni paljon merkittävämpi kuin joidenkin yksilöiden kärjekkäät mielipiteet. Suurituloisimman promillen osuus monien etujärjestöjen hallituspaikoista on yli puolet.

Demokraattisessa maassa järjestettävissä vaaleissa kullakin kansalaisella on yksi ääni. Demokratiassakin päätöksiä ja valintoja tehdään muulloinkin kuin vaalipäivänä. Kansalaisen mielipiteen painoarvoa saattaa hiukan lisätä, jos se esitetään Vepan baarin sijaan Finanssialan, Teknologiateollisuuden tai Elinkeinoelämän keskusliiton hallituksen kokoushuoneessa.

Erilaisia etujärjestöjä kuunnellaan usein niin sanottuina asiantuntijoina vaikkapa lainsäädäntöä uudistettaessa. Olosuhteisiin nähden poliitikkojen olisi suotavaa olla tietoisia siitä, kenen asioita kulloinenkin lobbari tuntee ja siinä sivussa ajaa. Sama periaate pätee toki silloinkin, kun ammattiyhdistyksen ämyreistä huudetaan hyviä neuvoja politiikantekoon.

Huipputuloiset-kirja kannattaa lukea. Vaikka vain löytääkseen perusteluja kateudelleen.

 

Sakari Ilomäki