Rahanhimo ohjailee laskelmoivaa Juuliaa

Korsuteatteri Maria JotuniTohvelisankarin rouva -näytelmän pääosissa ovat Mika Rajala (Aadolf) sekä Miia Sjöman (Juulia). Säpinää riittää, ja samoin huumoria.

Kari Saarinen

JÄMIJÄRVI. Raha ratkaisee, lauloi aikoinaan kansantaiteilija Irwin Goodman, joka näillä seuduin varsin hyvin tunnetaan. Jo useita vuosikymmeniä aikaisemmin niin romaani-, novelli- kuin näytelmäkirjailijanakin tunnettu Maria Jotuni pisti samaa teemaa poikki ja pinoon muun muassa näytelmätekstissään Tohvelisankarin rouva.

Jotunin monikerroksinen komediaklassikko tuli ensi-iltaan Korsukylän kesäteatterissa Jämijärvellä KulttuuriJämi ry:n voimin viime sunnuntaina. Saimme nähdä, kuinka rahanhimo ja yleensäkin koko maalliseen mammonaan ylen määrin tykästyminen ajaa edelle kaikista ihmisyyteen hyvässä mielessä liitetyistä asioista.

Sukulaisen tai ystävän kuoleman sureminen voi jäädä melko epäuskottavaksi näytökseksi, jos itseäsi kiinnostaa vain se, paljonko tuokin manan majoille poistuminen sinua itseäsi taloudellisesti hyödyttää. Karu meininki, muttei niin harvinainen kuin haluaisimme uskoa.

Useinkin tuotannossaan samantapaista teemaa käsitelleen Jotunin teksti on pirullisen osuvaa paitsi rahanousukkuuden myös muun ihmissuhteita pahimmillaan ohjaavien seikkojen kuvaamisessa. Kun herrahississä jossakin vaiheessa lyhyempään tikkuun tarttuneen Aadolfin (Mika Rajala) velimies Justus (Jarmo Huhtaniemi) on viittä vaille menehtynyt viinapirun kynsissä, alkaa seteleitä vilkkua Aadolfin tuoreimman vaimon Juulian (Miia Sjöman) silmissä yhtenä köytenä. Epävarmuusmomenttina koko hommassa kieppuu toki kadoksissa oleva testamentti.

Varsinaiseksi huushollityranniksi osoittautuva Juulia ehtii kaksi- ja puolituntisena hieman turhan pitkäksi venyvän esityksen aikana poimia elämän korista pettymyksen poikineen. Sen verran kalseahenkinen tuo emäntä on, että katsojalta ei juuri livahda myötätunnon rippeitä rahan- ja miehenhimossa teutaroivan daamin suuntaan. Sjöman antaa palaa niin kuin tuossa roolissa kuuluukin.

 

Näytelmä tarjoaa yllätyksiä

Ennenkin jämijärveläisille näyttämötaidetta peukaloineen Marko Saarion ohjaamassa näytelmässä koetaan yllätys toisensa jälkeen monella rintamalla. Pariutumista ja eroa pukkaa, eikä kaikkia käänteitä ole syytä lehdessä mainita, jotta tulevien näytösten katsojilla on jotakin jännitettävää. Näytöksiä on luvassa elokuun kuudenteen päivään asti.

Ensi-illassa näkyi, miten kova haaste Jotunin vanhahtava tyyli näyttelijäkaartille on. Kun kieli on osin outoa nykyajan suomalaiselle ja lauseiden sanajärjestyksetkin usein sangen persoonallisia, blackout vaanii nurkissa huomattavasti kerkeämpänä kuin nykypäivän arkikieltä heiteltäessä.

Kuiskaaja joutuikin hommiin aivan liian usein. Epäkohta lienee korjaantunut tämän lehden ilmestymiseen mennessä, kun asialleen ahkerasti omistautunut harrastajateatterin väki on jännityksestään päässyt.

Kaksikolla Piia (Vilhelmiina Manninen) ja Lempi (Karita Ristimäki) vuorosanat olivat kiitettävästi muistissa jo ensi-illassakin. Roolinsa sisäistämisessä ja heittäytymisessä korkeimmat pisteet korjasivat pääosissa olleet Rajala ja Sjöman sekä Riikkaa esittänyt Marjo Leikkola.

Mikrofonit eivät kaikin ajoin toimineet, mikä hivenen häiritsi dialogin seuraamista. Lääke tähänkin lienee jo löydetty.

Koko näyttelijäkaarti ja kaikki tuotantoon tavalla tai toisella osallistuneet ovat ansainneet suuren kiitoksen pyyteettömästä kulttuurielämyksien rakentamisesta pohjoissatakuntalaiseen joenrantamaisemaan. Sunnuntai-ilta oli tämän suven ehtooksi säätilaltaan yllättävänkin lempeä, joten väen oli helppo viihtyä.