Perheiden Ikaalinen: Minä olen Taimi!

Taimi tässä terve! MLL kirjoittaa UutisOivaan Perheiden Ikaalinen -sarjaa.

Minä olen Taimi Soikkeli, synnyin marraskuun alussa, pian 4 kuukautta sitten, perheeseen, jossa minulla on Eija-äidin ja Vesa-isän lisäksi isosisko Meeri, 8, ja isoveljet Tauno, 4, ja Matti, 2. Minusta on mukavaa, kun saan paljon huomiota ja hellyydenosoituksia, eikä meillä ole sellaisia hiljaisia hetkiäkään koskaan, paitsi yöllä, kun kaikki nukkuvat. Ja minulle onkin kehittynyt taito nukahtaa, vaikka meteliä riittää. Meidän vauvojen elämässä on tärkeintä, jotta saa maitoa, lämpöä, unta, puhtaan vaipan ja paljon rakkautta.

Minä olen tähän mennessä tutustunut neuvolan toimintaan lähimmin ja olen ollut siihen oikein tyytyväinen ja äiti ja isäkin ovat. Siellä on monta herkästi kuuntelevaa korvaa ja osataan antaa neuvoja ja ohjausta, jos tarvetta on. Tai sitten ihan vain kuunnella, jos on murheita. Ne murheetkin pienenevät, kun ne jakaa. No, minä olen kyllä kovin tyytyväinen olooni, mutta äiti on sanonut näin.

Minä sain neuvolan kotikäynnin yhteydessä Ikaalisten vauvapakkauksen. Se sisälsi ikaalilaisten yritysten yhteistyössä hankkimia hyödykkeitä. Muun muassa Pentik-pupu on ollut unillani kainalossa ja rahalahjakortin vanhemmat käyttivät joululahja- ja jouluruokaostoksiin Kompissa. Sisarusteni syntyessä pakkausta ei vielä jaettu, joten tämä oli meillä uusi, mukava juttu. Vielä ovat ainakin elokuvaliput ja lastenhoitopalvelu käyttämättä pakkauksesta. Minun syntymäni huomattiin myös Riitialan kyläseurassa ja olimmekin sitten Särkipirtillä joululauluja laulelemassa, johon meidän perhekin kutsuttiin.

Me asumme siis Ikaalisissa aivan täällä pohjoispäässä entisellä ja nykyiselläkin Ylisellä. Ylisen tilan alkuperäisasukkaista ovat vanhempani kuulleet monenmoisia juttuja ja tarinoita, joita etenkin riitialalaiset ovat osanneet kertoa. Täällä ns. järven takana ja vähän metsässä on mukavan rauhallista asustella. Äiti on joskus huokaillut jostain ”ellunkanoista”, mutta en minä kyllä niitä ole meillä nähnyt.

Tevaniemen kyläkoulu ja seurakunnan kerho ja päivähoitokin minua täällä odottavat, kunhan vähän kasvan. Ne ovat sisaruksilleni jo nyt hyvin tärkeitä asioita. Äiti kertookin toivovansa kyläkoulujen ohella päivähoitopaikkoja pysyvän meillä päin riittävästi tarvitseville. Mikäli äidillä riittää töitä Parkanossa päin jatkossa, niin olisi todella pitkiä työpäiviä meillä kaikilla, jos äiti joutuisi keskustaan ajamaan edestakaisin joka päivä kahdesti. Isän työ muurarina on liikkuvaa ja työajat erilaiset, joten harvemmin ehtii kuljettamaan, eikä isän pakettiautoon meitä saisi edes mahtumaan.

Varjopuolina täällä haja-asutuksen keskellä on meidän perheen kohdalla se, että joutuu huolehtimaan isosiskon koulutaksipysäkin turvallisuudesta isolla levähdysalueella kolmostien varressa. Sen tuoman epävarmuuden tunteen kanssa on nyt vain opittava elämään.

MLL:n perhekahvila kokoontuu Luhalahdessa kirkon kerhotilassa ja siellä aiomme käydä jatkossakin aina kun ehdimme. Isompien sisarusteni ollessa pienempiä, äitini kertoo meidän perheen osallistuneen kahvilaan useammin. Joskus on käyty iltakahvilassakin, jonne isikin on joskus lähtenyt mukaan. Perhekahvilassa on mukava nähdä eri-ikäisiä lapsia ja vanhempienkin vaihtaa kuulumisia ja jakaa kokemuksiaan. Jutunjuurta löytyy helposti, kun on elämäntilanteissa paljon yhteistä.

Äidille oli perhekahvilassa jo peruskouluajoiltaankin tuttuja kasvoja, kun Hämeenkyrön puolelta on muitakin tännepäin muuttaneita. Mutta mukavasti on tutustuttu uusiinkin ihmisiin. Facebookissa ja WhatsAppissa on ryhmät, joissa ahkerasti vanhemmat jakavat menovinkkejä ja ilmoittelevat ja suunnittelevat kokoontumisia. Mukaan mahtuu uusia tuttavuuksia edelleen!

Mukavaa tätä edelleen kuluvaa syyskevättä kaikille ja toivotaan, että ensi talvena tapaan sen kuuluisan talvenkin, mitä ei vanhempieni mukaan tullut, vaikka lupasikin! Kirjurinani toimi ystävällisesti oma äiti.

 

Taimi ja Eija Soikkeli

 

Juttu on osa MLL 100-juhlavuoden kunniaksi julkaistavaa Perheiden Ikaalinen-sarjaa.