Paluu arkeen ja menneeseen

Kesälomani päättyi maanantaiaamuna ja olen muutaman viikon tauon jälkeen taas opettelemassa kirjoittamaan. Vaihtelevalla menestyksellä.

Ensimmäisten juttutoimeksiantojen joukossa oli Kyrön Luonto ry:n 40-vuotishistoriikin esittely. Historiikki julkistettiin virallisesti keskiviikkoiltana, mutta sain sen selailtavakseni jo maanantaina.

Parin työpäivän aikana olen useamman kerran nostanut kuvitteellista hattuani historiikin kirjoittajalle Tuire Laurinollille. Hän on tehnyt melkoisen urotyön tutkiessaan valtavan määrän lähdeaineistoa ja mielestäni onnistunut kirjoittamaan erinomaisen kiinnostavan teoksen. Sakari Ilomäki kolumni

Historiikki kertoo paitsi paikallisesta yhdistystoiminnasta, myös ympäristön- ja luonnonsuojelusta yleisemmällä tasolla. Kyrön Luonnon perustamiskokous pidettiin toukokuussa 1980. Ympäristöministeriö Suomeen perustettiin kolme vuotta myöhemmin.
1970-luvulla pohdittiin laajan valtiollisen ympäristöhallinnon perustamista. Ajan asenneilmastoa Suomessa kuvaa Kuopion lääninhallituksen räväkkä lausunto, jonka viimeinen virke kuului: ”Varjele meitä sodalta, rutolta ja ympäristöministeriöltä.”

Asenneilmastonmuutosta ei ole ollut syytäkään yrittää torjua.

Historiikin jäsentely on sekin mielestäni onnistunut, vaikka tekijä kertoi sen olleen kenties työn suurin ja vaikein haaste. Puolitoista sataa sivua tiukkaa tekstiä sisältää melkoisen tietopaketin siitä, mitä kaikkea ympäristön- ja luonnonsuojelu on Hämeenkyrössä ja Viljakkalassa ollut. Näkökulma on luonnollisesti yhdistyksen, joka on teoksen ”päähenkilö”.

Historian tuntemisen tärkeys on kulunuttakin kuluneempi klisee, mutta tämän historiikin selailu tukee tuota ajatusta. Monet suunnitelmat, joihin paikallinen luonnonsuojeluyhdistys on antanut kriittisen lausunnon, ovat sietäneetkin kariutua tai muuttua.

Toinen kulunut, vaikka hiukan uudempi klisee on, ettei pidä katsoa peruutuspeiliin vaan tulevaisuuteen. Tästä en ole samaa mieltä, ainakaan varauksetta. Jos historia jotain opettaa niin ainakin sen, että tulevaisuuden suunnitelmat harvoin toteutuvat sellaisina kuin ne on kuviteltu.

Muun muassa siksi on arvokasta, että tuoreen historiikin tekijä on tiiraillut tarkasti peruutuspeiliin ja koonnut kansien väliin tapahtuma- ja päätöksentekoketjuja, joiden yksityiskohdat ovat todennäköisesti unohtuneet useimmilta asianosaisiltakin.

Ympäristöön vaikuttavat suunnitelmat ja päätökset saattavat vaatia jopa vuosikymmenien työn, mikä voi tuntua turhauttavalta. Huonoilla päätöksillä voidaan toisaalta pilata ympäristö ikiajoiksi. Ainakin huonoja päätöksiä kannattaa siis miettiä mahdollisimman pitkään.

 

 

Sakari Ilomäki