Paikallinen tuo arkeen sujuvuutta

Pääkirjoitus 31.10.2019

Kivijalkakauppojen määrä on Suomessa vähentynyt 2000-luvun aikana hurjasti. Sama suunta on toteutunut meidänkin seudullamme. Yksi syy on yrittäjien eläköityminen, toinen se, että erikoisliikkeillä on tänä päivänä kova työ löytää niin paljon asiakkaita asiakkaita, että ovipumppu laulaisi riittävän kannattavasti. Mahdotonta se ei kuitenkaan ole. Osa on löytänyt ratkaisun valikoiman monipuolistamisesta, toinen verkkokaupan ottamisesta kivijalan rinnalle. Meidänkin seudultamme löytyy onnistuneita esimerkkejä molemmista.

Yksi yhteinen nimittäjä menestyviltä yrittäjiltä löytyy, ja se on hyvä palvelu. Kun asiakas saa sellaista palvelua, että asia hoituu ja jää vielä hyvä mieli, hän varmasti palaa asioimaan yritykseen toisenkin kerran. Ja parhaassa tapauksessa kertoo saamastaan palvelusta myös muutamalle tuttavalleen, jotka vuorostaan saattavat tulla yrittäjän luo tarpeidensa kanssa.

Jokainen meistä arvostaa arjessaan sujuvuutta. Se on yksi asia, jossa paikalliset yrittäjät ovat avainasemassa. Jos tarvitsee jotain tuotetta tai palvelua ja se löytyy omalta kylältä tai vähintään naapuripitäjästä, asiointi on helppoa ja nopeaa. Hienoa on myös se, että asioidessaan paikallisessa liikkeessä, sieltä yleensä neuvotaan eteenpäin, jos omasta liikkeestä ei juuri asiakkaan tarvitsemaa asiaa löydy. Soitapa sinne, poikkeapa tuolla, eiköhän sieltä löydy. Nämä ovat kaikki arkea helpottavia neuvoja ja samalla osoitus siitä, että halutaan auttaa asiakasta ratkaisemaan hänen pulmansa. Se antaa myös myönteisen mielikuvan, kun vinkataan toisen paikallisen luo, eli halutaan pitää muidenkin oman kylän yrittäjien ovipumpusta huolta.

Paikallisten yrittäjien käyttämisestä puhutaan paljon, mutta on hyvä muistaa, että pelkkä puhe ei riitä. Jos palvelua äkkitarpeissa halutaan nopeasti, pitää sama yritys muistaa myös silloin, kun on aikaa vertailla ja lähteä katselemaan kauempaakin. Yrittäjien omalle vastuulle jää tietysti se, että palvelu ja hinnat ovat kilpailukykyiset.

Kun paikallisten yrittäjien palveluita käytetään, palveluvalikoima säilyy monipuolisena. Se on taas yksi parhaista keinoista saada seudun ostovuoto pidettyä kurissa, sillä jos yhden asian perässä joutuu lähtemään vaikkapa Tampereelle, tulee sieltä helposti ostettua samalla monta muutakin asiaa.

Seudun elinvoiman ylläpitäminen on meidän kaikkien yhteinen etu.

 

Katri Linnikko

päätoimittaja