On aika myöntyä syksylle

Helteisen lämpöisestä päivästä jää tulematta uusi hellepäivä, kun auringon lämmöstä ei riitä aamu-usvan taltuttajaksi.

Yöllä havahtuu yhtäkkisesti syttyvään ja samantien sammuvaan valoon. Jyrähtää. Syyskuulla viimein tapahtuu sitä, mitä kesällä onneksi turhaan odotti: ukkostaa.

Kalenteri vahvistaa sitä, mitä mielellään pitkittäisi vielä vähäsen. On aika myöntyä syksylle.
On oikeasti annettava periksi sille, että on ruvettava vetämään sukkia jalkoihin, pukemaan pitkähihaista puseroa ja takkia. Tuntuu viileältä, paleltaa. Vielä en hae esiin lämpimimpiä pitkäpunttihousuja ja villaisia puseroita. Talvikin tulee.

Kärvistelenkö pimeneviä päiviä sisällä vai lähdenkö ulos? Millaisen ruskan saamme? Ulkona riittää rikkaan raikasta ilmaa ja myös monenlaista puuhaa jo, ennen kuin puut pudottavat lehdet.

Napsauttelen vähitellen pattereihin lämpöjä päälle. Enää ei pärjää lämmöllä, jonka saa ulkoa. Ainakin haen puuta ja sytytän tulta. Löydän villasukat jalkaan. Otan kirjan ja keitän kuuman mehun syyskesän kypsyttämistä marjoista. Tekee mieli kääriytyä torkkupeittoon.

Enää ei tarvitse pitkittää yöunta siksi, että saisi talletettua kesäisiä öitä, niiden lämpöä ja vaaleutta. Pimeää putoaa päivä päivältä yhä varhaisemmin.

Vedän peiton korvien yli, odotan unen tuloa pian iltauutisten jälkeen ja toivon, että unta riittää siihen asti, kun aamu koittaa – päivä päivältä yhä hämärämpänä.

 

Päivi Seppälä