Neljä liittoa ajaa kolmostietähallitusohjelmaan

kolmostie hämeenkyrö ikaalinen

OIVASEUTU. Pirkanmaan, Satakunnan, Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan liitot kiirehtivät investointeja kolmostielle.

Neljä maakuntaa esittää 128 miljoonan euron suuruisen hankekorin toteuttamista. Sen suurin yksittäinen hanke on Hämeenkyrön ohitustie.

Liitot haluavat kolmostien kehittämisen paitsi seuraavaan hallitusohjelmaan, myös tekeillä olevaan valtakunnalliseen 12-vuotiseenliikennejärjestelmäsuunnitelman rahoitusohjelmaan.

Kolmostien alueen toimijat esittävät tulevaan hallitusohjelmaan kirjausta, jolla hallitus sitoutuu liikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta parantaviin investointeihin Suomen elinkeinoelämän kannalta tärkeimmillä valtateillä. Liittojen mukaan investoinnit turvaavat myös vientikuljetusten toimintavarmuuden.
Aiemmin kolmostien parantaminen on ollut Pirkanmaan, Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan liittojen kärkitavoite.

Nyt joukkoon on liittynyt myös Satakunta, jolle kolmostieyhteys on tärkeä.

 

Tuukka Olli