Museopaja tallensi tavaroiden tarinoita

Rasmus ja Katja-Marika Mäkinen toivat tarinapajaan kotiseutumuseolle itseään vanhemmat tavarat, joihin liittyy mukavia muistoja. Kiinnostus historiaan periytyy sukupolvelta seuraaville.

HÄMEENKYRÖ. Minna Putaansuu tyhjentää ystävän avuksi 1500-luvun loppupuolelta lähtöisin olevan Mattilan tilan taloa ja löytää aarteita. Tumma puupalikka kertoo taksvärkeistä. Vuosilukua ei löydy, mutta kuukaudet kyllä ja kolot niiden välissä merkkeinä tehdyistä töistä.
Helge Hakala tuntee taksvärkkikeppien tarinaa.
– Niitä oli kaksi vierekkäin: toinen työn teettäjällä, toinen tekijällä. Viivojen oli täsmättävä toisiinsa.

Viltin sisältä Minna Putaansuu nostaa esille komean miekan, joka on tulkittu Venäjän toisen jalkaväkidivisioonan upseerin miekaksi 1800-luvun lopulta.
– Punaisten ja valkoisten sodassa valkoisia on yöpynyt Mattilassa. Yksi sotilas on antanut miekan kiitokseksi Mattilaan.

 

 

Tarinapajassa kotiseutumuseolla Minna Putaansuu asetteli kuvattaviksi kaksi erilaista, Mattilan talosta löytynyttä aarretta: venäläisupseerin miekan ja penkillä olevan puisen taksvärkkikepin.

 

 

Suvun vanhin säilynyt esine

Kotiseutumuseolle, Hämeenkyrön kulttuuripalveluiden ja Pirkanmaan maakuntamuseon seutumuseohankkeen tarinapajalle tulivat myös Katja-Marika ja Rasmus Mäkinen. Kumpikin otti mukaan itseään vanhemman esineen: äiti kannellisen vakan, poika T-rexiä muistuttavan lelun.
– Minulla on aika monta lelua, joista en aio luopua, esimerkiksi lumikarhu, jota pidin lapsena tosi paljon. Luultavasti antaisin niitä omille lapsilleni, kertoo 12-vuotias, jolle historia on ykkösoppiaine.

Katja-Marika Mäkinen miettii vielä käyttötarkoitusta isovaarinsa ehkä 1920-luvulla tekemälle vakalle. Hän arvelee sen vanhimmaksi esineeksi, joka on suvussa säilynyt – samoin kuin into käsitöihin.
– Mummu, isovaarin ainoa tytär säilytti vakassa ompelutarvikkeita. Ihastelin lapsena pitsejä.

– Ne tavarat, joilla on tarina, pysyvät, sanoo Heidi Reko ja kertoo kellosta, joka päivittäin muistuttaa mummusta ja taatasta Aino ja Eino Palosesta Ikaalisten Riitialassa.

Kun isovanhempien kihla- tai häälahjaksi saamaa kelloa vetää, se soittaa Täällä Pohjantähden alla – tai soittaisi, jos lapsenlapset leikeissään eivät olisi vetäneet jousia tiukalle.
– Minulla on tavaroita kummankin vanhempani puolelta. Ne tuovat muistoja mieleen ja muistuttavat, mistä ne ovat peräisin. Jälkipolvia ajatellen on tärkeä saada vanhoja esineitä näytteille, koska kaikilla ei ole niitä kotona.

 

 

Tarinapajassa kotiseutumuseolla Pirkanmaan maakuntamuseon seutumuseotutkija Tuija Visuri tallensi muistiin kaiken, mitä Heidi Rekolla oli kerrottavana kellosta, jonka hänen ikaalilaiset isovanhempansa ovat saaneet kihla- tai häälahjaksi.

 

 

Kurkkikaa varastoihin ja vintteihin!

Tarinapaja keräsi talteen tietoja hämeenkyröläisten tavaroista, kuten seutumuseohankkeessa on tehty muuallakin Pirkanmaalla. Tapahtuma liittyy eurooppalaista kulttuuriperintöä vaalivaan teemavuoteen.
– Ideana on kurkkia museolla varastoihin ja vinttiin ja myös pohtia esineiden merkityksellisyyttä tai tärkeyttä aikana, jolloin meillä kaikilla on yltäkylläisesti tavaraa, kertoo Hämeenkyrön kunnan projektitutkija Hanna Westman.
– Kulttuurihistorialliset museot toki perustuvat esineisiin, koska me tallennamme historiaamme esineiden avulla. Nyt on kiinnostavaa kuulla, mitä hämeenkyröläiset ajattelevat omasta suhteestaan esineisiin tai johonkin tiettyyn esineeseen.

Tarinapajan kävijöiden esineet kuvattiin. Tavoitteena on koostaa kuvista ja keskusteluista näyttely kotiseutumuseoon ensi kesäksi.
– Tarinapaja on kiva tapahtumaidea museolle pimeimpään vuodenaikaan, sanoo innokas museokävijä Sirpa Valin.

 

Päivi Seppälä