Lukijoilta 27.7.: Piennarten hoidosta ja pysäköinnistä

Hämeenkyrön, Ikaalisten, Jämijärven ja Viljakkalan paikallisia uutisia

Lähetä oma mielipiteesi tai lukijan kuva osoitteeseen toimitus@oivaseutu.fi. Tekstiviestimielipiteet numeroon 0400 922 803. Muista liittää kirjoitukseesi mahdollinen nimimerkki ja henkilötiedot toimitusta varten.

 

Rehottavien piennarten hoidosta

Muodostamme käsityksiämme ensikohtaamisten ja kokemustemme perusteella. Henkilökohtaamisissa kohtelu on vuorovaikutuksessa avainasemassa. Edellä mainituissa Hämeenkyrö on tuottanut minulle joitain pettymyksiä.

Hämeenkyröläisiin henkilökohtaamisiini kuuluu tältä kesältä epämiellyttävä kokemus hammaslääkärissä julkisella puolella. Kohtaamisiin kuuluvat myös ympäristöt. Olen tätä nykyä viikonloppu- ja lomahämeenkyröläinen, mutta myös toistaiseksi veronmaksaja-hämeenkyröläinen. Kun alkaa osin vieraantua kotikunnastaan, sitä katsoo ja kokee uusin silmin. Itselleni lähiympäristön kunnossa pitäminen on tärkeää, arvostan sillä itseni lisäksi myös lähimmäisiä.

Hämeenkyrössä suruttaa viheralueiden hoitamattomuus, erityisesti keskustan ulkopuolella, esimerkiksi vilkkaan Vesajärventien alkupäässä ennen uimalaa. Siellä itsekin asustan, ja harmitus on suuri kulkiessani kotiraittia. Pihoihin ei näe rehottavien piennarten taa. Tien ja kevyenliikenteen väylän välinen kaistale on kohta miehenkorkuista, sillä se on ollut ajamatta koko kesän.

Pitkä heinä aiheuttaa myös vaaratekijöitä. Olen ollut yhteydessä kuntaan. Nykyinen keskus ei tiedä, ketkä hoitavat asiaa ja keitä teknisellä puolella on töissä. Muistan hyvin ajan, jolloin vastuuhenkilöt keskuksessa selvitettiin ja asiat alkoivat rullata eteenpäin. En ole varmastikaan ainoa, joka koettaa tavoittaa palveluvastaavia puhelimitse. Sähköinen viestintä on tosin tätä päivää. Lähikokemukseeni kuuluu myös se, että ei vastata sähköpostiin eikä viesteihin. Vastaamisen koen kuuluvan perussivistykseen siinä, missä tervehtiminenkin. Toki vastaamisessa voi olla viivettä, mutta ei kuukausien mittaista tai kokonaan piittaamattomuutta.

Kun Hämeenkyröön houkutellaan uusia asukkaita kiinnostavasti somessa, kannattaisi panostaa myös siihen, vastaako todellinen kuva luotua kuvaa – ovatko kaikki toimijat sitoutuneita hämeenkyröläisen vetovoimaisuuden imagon kehittämiseen? Ajellessani naapurikuntiin kumpaan suuntaan tahansa, kohtaamiset ovat silmälle kauniimpia ja kutsuvampia.

Sirpa Eskelä-Haapanen

***

Niitto riippuu luokituksesta

Piennarten ja tien tai kevyenliikenteen väliset alueet Vesajärventien varressa eivät ole kunnan hoidossa. Vesajärventien hoito- ja huoltotyöt kuuluvat Pirkanmaan ELY-keskukselle.

ELY-keskus teettää viheralueiden hoitoimet kullekin tieosuudelle määritellyn viherhoitoluokan mukaisesti. Tienvarsien niittoja tehdään yleensä kesäkuun puolivälistä lähtien elokuun loppuun. Niittokerrat riippuvat maanteiden viherhoitoluokista.

ELY-keskukselle voi soittaa ilmoituksia hoitotöihin liittyen tienkäyttäjän linjalle. Linjan puhelinnumero on 0200 2100.

Jari Luoma
Hämeenkyrön kunta

***

Vesajärven entinen kyläkoulu ei ole parkkipaikka. Pihaan saa tulla kauppa- ja jäteauto. Pysykööt muut pois. Toivottavasti pyyntöämme kunnioitetaan.

Isäntäväki

***

 

Lähetä oma mielipiteesi tai lukijan kuva osoitteeseen toimitus@oivaseutu.fi. Tekstiviestimielipiteet numeroon 0400 922 803. Muista liittää kirjoitukseesi mahdollinen nimimerkki ja henkilötiedot toimitusta varten.