Lepää nyt, hyvä ihminen

Viime aikoina olen pohtinut kiireen käsitettä. Onhan se ajassamme enemmän sääntö kuin poikkeus elää kiireessä ja kertoa siitä kaikille muillekin. ”Nyt on niin kiireitä” on ehkä yksi yleisimmin käytetyistä syistä, miksei ehdi soittamaan isoäidille, syömään yhdessä perheen kesken tai juhlimaan ystävän syntymäpäivää. Selittää se senkin, miksei ehdi kuuntelemaan takaisin saapuneiden joutsenten laulua, ihmettelemään eloon heräävää vehreyttä tai rakkaansa hymykuoppia.

Toinen mielenkiintoinen asia on aika. Muuta ei siitäkään varmaksi voi tietää, kuin että se kulkee eteenpäin tasaisen varmasti eikä sitä voi hallita tai pysäyttää. Ja tunteja on jokaisen päivässä tasan saman verran. Luulisi, että käyttäisimme kallisarvoista aikaamme siihen, mikä meille on tärkeää ja priorisoimme sitten sen mukaisesti.

Tommy Hellstenin mukaan kiire on aikamme illuusio, jonka jokainen luo itse omilla valinnoillaan. Se on väärässä paikassa olemista väärään aikaan.

On kummallista, että usein oikeutamme kiireemme, läsnäolomme varastajan, ajattelemalla, että jotenkin vain ”ajaudumme” kiireeseen emmekä voi itse siihen vaikuttaa. Ehkä aikamme tehokkuusvaatimukset luovat ihmiselle paineen olla kaikessa mukana – keskittyä asioihin, joilla on vaikea löytää edes merkitystä, jos asiaa pysähtyisi miettimään yhtään pintaa syvemmältä.
Ihmisellä on tarve kokea olevansa tärkeä ja rakastettu. Ehkä kiireisenä tuntee itsensä enemmän paikkansa ansaitsevaksi tässä maailmankaikkeudessa.

Viime aikoina olen opetellut olemista. Lepäämistä. Ja sitä seuraavan huonouden tunteen sietämistä. Osittain siksi, että olin leikkauksessa, jonka jälkeen piti levätä, sekä siksi, että olin lomalla toukokuun. Olen joutunut kohtaamaan kysymyksiä: olenko arvokas, kun en tee mitään? Riitänkö, kun en ole hyödyksi?

Harjoittelin omaa olemistani luonnon äärellä. Perustin oman pienen kasvimaan. Isän kanssa nikkaroitiin kasvilaatikot ja pikkusiskon kanssa maalattiin ne suloisen sinisiksi. Ystävilleni olen jo versovia ihmeitä esitellyt.

Luonto puhuttelee, koska se ei kiirehdi. Kaikki tapahtuu ajallaan. Pitkä talvi väistyy uuden kukoistuksen tieltä. Aurinko paistaa ja se on oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Lintu lennähtää pihakoivuun ja sekin on oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Ei sillä ole kiire murehtia seuraavaa päivää tai tulevaa talvea – se vaan nauttii kesästä.

 

Emilia Kyrönviita