Kyröskosken koulun saattoliikenne saa pysäkit

Kivityö on ajoittain pölyistä ja äänekästä. Yrittäjä Marko Palo rakentaa reunakiveystä Kirkkokadun ja Alasentien kulmassa.

HÄMEENKYRÖ. Kun lukuvuoden alkuun on aikaa reilu viikko, Kyröskosken koulun uusia saattoliikennejärjestelyjä rakennetaan täyttä päätä. Kirkkokadun varrelle rakennettavalle koulubussien ja -taksien pysäkille tehdään parhaillaan reunakiveyksiä. Bussi- ja taksipysäkki sijaitsee koulun alapihan kohdalla.

Saman kadun varteen Kosken Sykkeen liikuntahallin päädyn kohdalle tulee lyhyempi pysäkkilevike, joka on tarkoitettu sellaiselle saattoliikenteelle, jolla huoltajat tuovat lapsiaan kouluun.

Kun pysäkit ovat koulun puolella Kirkkokatua, kuljetusoppilaiden ei tarvitse ylittää katua pysäkiltä kouluun tullessaan. Koulukuljetus- ja saattoliikenne saa kääntösilmukan Haviantien kulmaan, mikä helpottaa liikenteen sujumista.

Uusia liikennejärjestelyjä urakoivan Destian työnjohtaja Eemeli Jokinen kertoo, ettei viikonlopputöitä ei ole tarkoitus tehdä, vaikka koulun syyslukukausi alkaakin jo ensi viikon torstaina.
– Rakenteilla olevat vielä murskepintaiset saattoliikennepysäkit saavat asfaltin ennen ensimmäistä koulupäivää, Jokinen sanoo.

 

Selkeyttää kuljetusliikennettä

Aiemmin koulukuljetusten pysäkki on ollut koulun tontin Valtakadun puoleisella sivulla. Kyröskosken koulun rehtori Kalle Nuoranne arvioi uuden järjestelyn selkeyttävän tilannetta huomattavasti.
– Tässä oli samanaikaisesti liikkeellä takseja, henkilöautoja, polkupyöriä ja jalankulkijoita, mikä asetti melkoisesti paineita koulukuljetusten sujumista valvoville ohjaajille, Nuoranne sanoo.
– Koulukuljetusbusseihin ja -takseihin siirtymistä valvotaan toki jatkossakin, Nuoranne tähdentää.

Rehtori lupaa lähettää oppilaiden koteihin Wilma-viestillä tietoa muuttuvista liikennejärjestelyistä vielä ennen kouluvuoden alkamista.
– Lähetän tiedotteen vasta aivan lukukauden alla, jotta asia ei ehdi unohtua.

Saattoliikennejärjestelyjen muutos on iso, ja koulun alkaessa tilanne on kaikille uusi. Nuoranne toivookin kaikilta malttia, kun uusiin liikennejärjestelyihin totutellaan.

Uudet liikennejärjestelyt parantavat turvallisuutta, kun koululaisten saattoliikenne siirtyy kokonaan Kirkkokadulle. Kadulle tulee uusi hidastekoroke Alasentien/Kalevantien liittymän kohdalle ja Koulukadun risteyksen hidastekoroke uusitaan.

 

Muutoksia järjestelyihin

Jatkossa koulun tontin itäpuoli varataan kevyelle liikenteelle. Alapihan reunassa ollut parkkipaikka on poistunut kokonaan ja Alasentien alkupäähän rakennetaan korotettu kevyen liikenteen väylä.

Suunnitelma uusista saattoliikennejärjestelyistä hyväksyttiin jo viime kesänä, mutta toteutukseen ryhdyttiin tänä vuonna koulujen kesäloma-aikaan, jotta työ ei liikaa häiritse koulun arkea.

Heinäkuun viimeisen päivän aamuna työmaa on vielä varsin keskeneräisen näköinen, eikä jokainen yksityiskohta valmistu ennen ensimmäistä koulupäivää.
– Raskaan kaluston työt valmistuvat ennen kuin koululaiset palaavat lomaltaan, kertoo Hämeenkyrön kunnan maanrakennusmestari Jim Vaskivuori.

Vihertöitä ja liikennemerkkien asennuksia jää tehtäväksi vielä lukuvuoden alettua.

Koulun alapihaa on kunnostettu tietyöurakan yhteydessä. Alapihalle on muodostunut sateilla lätäköitä, joiden kuivuminen on ollut kovin hidasta.
– Pihaan on tehty salaojitus, massanvaihtoa ja kaatoa Alasentien suuntaan, jotta kentän pinta kuivuu sateen jälkeen nopeammin, Vaskivuori kertoo.

 

Sakari Ilomäki