Kyrönviita työntää EM-kisoissa Gävlessä

Samuli KyrönviitaKuulamörssäri Samuli Kyrönviita lähtee edustamaan Ikaalista Ruotsin Gävleen. Kuva kesältä 2018.

IKAALINEN/GÄVLE. Ensi torstaina 11. heinäkuuta käynnistyvät Ruotsin Gävlessä yleisurheilun alle 23-vuotiaiden EM-kilpailut.  Euroopan huippujen joukossa kilpailee muun muassa kolme suomalaista kuulantyöntäjää, yhtenä heistä Ikaalisten Urheilijoiden 22-vuotias Samuli Kyrönviita. Kyrönviidan lisäksi suomalaistrion muodostavat Porin Eero Ahola ja Keiteleen Panu Tirkkonen.

Samuli Kyrönviidan kauden paras tulos 17,70 syntyi jo hallikaudella. Kesän kisoissa kuula on kaartanut parhaimmillaan 17,03.

Tämä tulos syntyi hiljan Lohjan karnevaalikisassa. Miehen ennätys on viime kesänä Kankaanpäässä pukattu 18,02.
– Finaalipaikkaa lähden hakemaan. Alkukauden työnnöt eivät ole onnistuneet parhaalla mahdollisella tavalla, mutta nyt kunto on hyvässä nousussa, kertoo maanantai-iltana viimeistelyharjoituksensa tehnyt Luhalahden mörssäri EM -kisojen tavoitteestaan.

Jo kaksi vuotta sitten rikkoi Samuli Kyrönviita vastaavien kisojen tulosrajan, mutta kisat Puolassa jäivät loukkaantumisen vuoksi väliin.

 

Kalle Mäkelä