Kylpylä jättää ison aukon

Pääkirjoitus 26.11.2020

Ikaalisten kylpylä sulki ovensa sunnuntaina. Toivottavasti kuitenkin toistaiseksi, eikä lopullisesti. Kylpylän kiinteistöt omistavan Ikaali Investin Antti Lahtinen kertoo, että neuvotteluja käydään, mutta mitään sopimuksia uuden toimijan tai toimijoiden kanssa ei ole.

On itsestäänselvää, että tässä koronatilanteessa uuden toimijan löytäminen on tavallistakin hankalampaa. Kukapa haluaisi lähteä luotsaamaan hotellia, kylpylätoimintaa ja ravintoloita tällaisena aikana, kun suuri osa majoitus- ja ravintopalveluita tarjoavista yrityksistä ui syvällä vaikeuksissa.

Toisaalta ensi kesästä näyttää tulevan vahvasti kotimaanmatkailun kesä. Sikäli uudella toimijalla voisi olla mahdollisuuksia menestyä. On kuitenkin selvää, että kasvojenkohotuksen kylpylä tarvitsee, sillä rakennuksissa on monia paikkoja, jotka vaatisivat remonttia.

Uuden toimijan pitäisi miettiä myös konseptia uusiksi. Millä kylpylästä saataisiin sellainen, että se houkuttelisi paikallisia käyttämään aiempaa enemmän talon palveluita? Entä miten saataisiin kokousryhmiä, seminaareja ja tapahtumia jälleen Ikaalisiin? Entäpä talon omat tapahtumat, miten niillä saataisiin väkeä liikkeelle? Lähes kahtenakymmenenä kesänä Ikaalisissa järjestetty Iskelmäparatiisi on mainio esimerkki siitä, että hyvällä tapahtumalla väkeä on mahdollista saada liikkeelle eri puolilta Suomea. Tapahtuma veti monena kesänä Ikaalisiin lähes 5 000 juhlijaa.

Ikaalisten ja koko lähiseudun kannalta kylpylän lopullinen hiljeneminen olisi kova isku. Tähän asti kylpylä on tarjonnut majoitusmahdollisuuden kaikkiin seudun tapahtumiin. Mikäli jatkossa lähimmät isot majoituspaikat löytyvät Tampereelta, voi tapahtumiinkin olla hankalampi saada väkeä. Miksi lähteä Tampereen tapahtumien ääreltä Ikaalisiin, jos joutuu kuitenkin yöksi palaamaan?

Kylpylä on ollut Ikaalisille myös tunnettuustekijä. Yllättävän moni muistaa vanhan mainoslauseen ja tietää, missä uusia ihmisiä tehdään.

On pakko uskoa, että kiinteistönomistajilla on niin kova halu saada kylpylään uusi toimija, että ratkaisu löytyy. Toivottavasti talossa syttyvät valot uudelleen viimeistään keväällä.

 

Katri Linnikko
päätoimittaja