Kosmetiikka voi tehdä toisen olon tukalaksi

tuoksuyliherkkyys hajusteallergiaMaailma on täynnä tuoksuja, mutta kaikille ne eivät sovi. Anja Uusi-Erkkilä ja Janne Rantanen kannustavat pohtimaan, tarvitaanko julkisiin tiloihin erityisesti keinotekoisia tuoksuja.

HÄMEENKYRÖ, IKAALINEN. Tiedossa teatteri-ilta. Tai vaikkapa konsertti kirkossa. Sepä mukavaa, ei muuta kuin sopivat vaatteet päälle ja reipas sipaisu haju- tai partavettä. Harva tulee ajatelleeksi, että viimeksi mainittu voi pahimmassa tapauksessa pilata vieressä istuvan kulttuurielämyksen.

Allergia-, iho- ja astmaliiton vuonna 2016 jäsenistölleen toteuttaman kyselyn mukaan jonkinlaisesta tuoksuherkkyydestä kärsii 10–40 prosenttia väestöstä. Kolmen kriteerin pohjalta vahvasti tuoksuherkäksi arvioitiin kymmenen prosenttia yli tuhannesta vastaajasta. Näin väestössä olisi siis satojatuhansia tuoksuherkkiä.

Useimmiten oireita aiheuttavat tuoksut liittyvät kosmetiikkaan, kuten haju- ja partavesiin tai pesuaineisiin. Oireita voivat aiheuttaa myös monet muut asiat, jopa tuore painomuste.
– Sitä on vaikea hahmottaa, kuinka paljon tuoksuherkkyys voi vaikeuttaa ihmisen elämää, toteaa Pirjo Kemppainen Kyrösjärven Seudun Hengitysyhdistyksestä.

Hengitysyhdistys on perustanut tuoksuherkille vertaistukiryhmän. Ajatus on, että ryhmä kokoontuu kahdesti keväällä ja kahdesti syksyllä Hämeenkyrössä ja Ikaalisissa. Hämeenkyrössä perustamiskokoontuminen oli Moision kotipakarilla.
– Ikaalisissa paikka on vielä auki. Hämeenkyrössä mietittiin ensin kirjastoa, mutta se ei kaikille sovi, sillä tiedossa on ainakin yksi tapaus, jossa painomusteen tuoksu aiheuttaa oireita, sanoo Janne Rantanen.

 

Monenlaisia oireita

Oireita voivat olla esimerkiksi päänsärky, hengenahdistus, yskä, nenän kutina, pahoinvointi tai silmäoireet. Rantanen huomauttaa, että tuoksuherkkyys on eri asia kuin hajusteallergia.
– Allergia voidaan todeta testillä, tuoksuherkkyydelle ei ole selvää diagnostiikkaa. Ei liioin lääkitystä, sillä syntymekanismia ei tunneta.

Tuoksuherkälle ainoaksi vaihtoehdoksi jää välttää paikkoja, joissa on hajusteita. Useimmiten oireita aiheuttavat keinotekoiset hajusteet, poikkeuksena voimakkaasti tuoksuvat kukat. Näin joulun alla koteihin saattaa ilmestyä vaikkapa tuoksukynttilöitä, ne usein aiheuttavat oireita. Toisaalta jouluostosten teko kaupungissa saattaa olla vaikeaa.
– Joissain tavarataloissa kosmetiikkaosasto on heti ulko-ovella. Silloin voi jäädä vierailu kokonaan väliin, Kemppainen huomauttaa.

Teatterin ja konsertin kaltaisissa tilaisuuksissa tuoksuherkän on valittava paikkansa sivulta tai oven läheltä, jotta pääsee helposti muualle tai kokonaan pois, jos vieruskaverin kosmetiikka aiheuttaa oireita. Tästä syystä teattereissa järjestetään nykyään tuoksuttomia näytäntöjä, joista ilmoitetaan ennakkoon.
– Toivoisimme, että ihmiset huomioisivat myös toiset laittamalla hajustetta vain vähän. Julkisissa liikennevälineissä niitä ei tarvitsisi olla lainkaan, Anja Uusi-Erkkilä vetoaa.

Toistaiseksi tuoksuherkkyydestä on tietoa vähän, mutta Hengitysliitto on aloittanut #tuoksutON-kampanjan tietoisuuden lisäämiseksi. Tältä pohjalta toimii myös Kyrösjärven Seudun Hengitysyhdistyksen vertaistukiryhmä.

 

Tuukka Olli