Kopsista, sano kyynärpää

Sattuneesta syystä viime kuukausina olemme saaneet tutustua käytännönläheisesti erinäisiin vaihtoehtoisiin tervehtimistapoihin. Perinteisen kättelemisen ohi ovat ajaneet erityisesti intiaanityyppinen käden nostaminen ja kiehtovampana uutuutena kyynärpäiden yhteen kopauttaminen. Näistä jälkimmäistä en ole ennen tätä vuotta käyttänyt, mutta täytyy sanoa, että alan mieltyä siihen kättelemisen korvaajana.

Kätteleminen on oikeastaan aika vaikeaa. Osapuolien käsien on tavoitetteva toisensa juuri oikeassa asennossa oikeaan aikaan. Samalla hetkellä on tapana katsoa silmiin. Kättelyssä tapoja on useita: toiset puristavat, toiset ravistavat, toiset tyytyvät vain ottamaan kädestä kiinni. Ja sitten on se porukka, joka tekee kättelemistilanteesta jonkinlaisen valtapelin puristamalla, ravistamalla ja kääntämällä toisen kättä osoittaakseen, että minä olen aika kova tyyppi.

Ja vielä on se kättelemiseen liittyvä esittäytyminen. Aina ei ole selvää, kumpi on esittäytymässä. Eli sen lisäksi, että kättelijät katsovat silmiin, hakevat käsiä, puristavat, ravistavat, kääntävät, vääntävät ja mittaavat egojaan, he vielä kertovat nimensä toisilleen yhtä aikaa. Tai jos sanovatkin vuorotellen, unohtavat toisen nimen, koska 80 prosenttia huomiosta meni tähän tarvittaessa hyvinkin monimutkaiseen tervehtimisrituaaliin, sen analysointiin ja lopputuloksen mukana saavutettuun ylemmyyden- tai alemmuudentunteeseen.

Sen sijaan kyynärpäiden kopauttamisessa suurin osa näistä häiriötekijöistä katoaa. Kyynärpäiden kopauttamisesta tuskin kukaan haluaa tehdä egonmittaustoimitusta mahdollisimman kovalla kopautuksella, sillä kiukkusuonen arkuus on kaikkien tiedossa, eikä ärsyyntynyt uusi tuttavuus liene kenenkään tavoite. Etenkään, kun samalla itseäkin sattuu. Koordinaatiota kopauttelu toki vaatii, etenkin jos osapuolilla on pituuseroa, mutta pienellä harjoittelulla sekin alkaa sujua yllättävän nopeasti. Mahdollisesti puutteellista silmä-käsi -koordinaatiota voi muuten treenata vaikkapa pesäpalloa pelaamalla. Pelaamisesta on muitakin etuja.

Katsekontakti kyynärpäätervehdyksessä toki hieman kärsii, kun huomio kiinnittyy omaan ja toisen kyynärpäähän, mutta kyllä tälläkin kokemuksella silmiin katsominen on onnistunut, edes hetkellisesti.

Kun mennyttä kevättä, kesää ynnä syksyä miettii tervehtimisen näkökulmasta, voin omalta osaltani sanoa, että kättelemistä ei ole ikävä. Ei sitten yhtään. Ihmisiä voi tervehtiä monella tapaa, eikä haittaa lainkaan, jos ystävällisen tervehdyksen tavaksi kehittyy jokin aivan muu kuin kättely. Kunhan ei tule inuiittien suosima nenutus. No, tuskin tulee. Sattuneesta syystä.

 

Tuukka Olli
Tervehtii ilolla uusia tervehtimistapoja